Kävi niin kävi näin

Kaiku kaikkoaa

Hömelön sanaleikkiotsikon alle ajattelin paketoida aiemmin aloittelemani analyysit syksyn kiinnostavista kisa-artisteista, Kaikurannasta ja Kaikkosesta, ja nimenomaan suhteessa toisiinsa. Vertailu on ilmeisesti sitä kiehtovampaa mitä vertailukelvottomampia artistit päällisin puolin ovat. Väistämättömäksi sen tekee se, että molemmat tosiaan ovat laulukisamenestyjiä, ja julkaisevat viikon sisällä toisistaan esikoislevynsä - jotka nuo sanaleikki-inspiroivat sukunimet pakottavat samoihin hyllyväleihin. Albumien nimetkin ovat tasaväkisen mielikuvituksettomia, jos minulta kysytään. Jessen tuntuu lisäksi laskelmoivalta (kas kun ei "Osta mut kotiin") ja Ilpon vähän tyhmänrohkealta. Voin vain kuvitella ilkkumisen määrää, jos "Vol2" antaa odottaa itseään.


"Vie mut kotiin" ilmestyi siis viime perjantaina, ja "Vol1" julkaistaan tulevana, eli ylihuomenna, mutta minä olen luukuttanut sitä kohta pari viikkoa. Levy oli musiikkimessuilla ennakkomyynnissä, ja osuin sinne sopivasti juuri sinä päivänä, kun Ilpo itse oli sitä esittelemässä. En nyt aio harhautua raportoimaan messupäivää - enkä varsinkaan reissun päämotivaattoria, samalle illalle osunutta lumoavaa katusoittokeikkaa (arvaatte kyllä kenen). Mutta kun tulin aiemmin kritisoineeksi Ilpon laulua ajoittain epävireiseksi, on pakko mainita, että pieni akustinen messusetti toimi erinomaisesti.



Levyynkin tykästyin saman tien. Melodiat ovat hyvällä tavalla helppoja ja tarttuvia, ja teksteissä on "peteseppälää", eli minua kovasti viehättävää konstailematonta kerrontaa - huumorilla sävytettyjä konkreettisia tarinoita ja tunnelmakuvauksia ennemmin kuin kielikuvilla maalailua. Tästä voinee jo näpsäkästi arvata, että Jessen upeasti tulkitsema tekstimaailma on minusta jotenkin... liian kaunista. Nimikappaleen muovikassien seuraksi ei tunnu löytyvän oikein mitään säröä. Taitavat ammattikirjoittajat ovat panneet parastaan ja tulos on jopa turhan taidokas - niin runollinen, että uhkaa lipsahtaa minun korvissa tekotaiteellisen puolelle. Tosin se, että "me yli pizzalaatikoiden kaadutaan"-tyylin lyriikka tuntuu enemmän omalta kuin luontometaforeilla koristeltu kaihokaipuu, kertonee enemmän kuuntelijasta kuin teksteistä. Ehkä syvällisempi materiaali uppoaa blondiin hitaammin - ja toki pidän Jessenkin levystä jo nyt, vaikka näin kriittisesti arvioinkin.

Ilpon biiseissä - joista ilahduttavan suuri osa on hänen omiaan, kun taas Jesseltä on kelvannut omalle levylle vain yksi sävellys - tuntuu olevan enemmän tarttumapintaa, vaikka nuoren miehen biletystarinat kaukana omasta maailmastani ovatkin. Tosin - löytyyhän levyltä katusoittajateemaakin, joka sattuneesta syystä kolahtaa, ja lepopäivän pyhittämislaulua kannattaisi kenen tahansa kiireisen nykyihmisen joskus rallatella.

Seassa pilkahteleva herkkyys, tyyliin "enkeli siipiään lainaksi tarjoais", korostuu, kun ympärillä on "Mutapainia" sun muuta hulvatonta ja vähän älytöntäkin. Eräälle tuon biisin virkkeelle nauroin ensikuulemalla ääneen, ja luulin hetken, että sitouttaisi minut lopullisesti tähän levyyn, vähän niinkuin se iänikuinen hammasharja tai "miksi käyttäydyt kuin rotta?" - lievässä korniudessaan ihastuttava tekstioivallus. Parin kuuntelun jälkeen tajusin, ettei kyseinen virke olekaan ihastuttavan korni vaan yksinkertaisesti huono. Myötähäpeä estää laulamasta siinä kohtaa mukana, enkä kehtaa sitä kirjoittaakaan, mutta eiköhän se kenen tahansa korvaan sieltä pomppaa.

Yksi hölmö huumoriyritys annettakoon anteeksi, oli se sitten Ilpon, levy-yhtiöpomo Ile Vainion tai Risto Asikaisen, joiden yhteistyötä muuten varsin riemastuttava festarikuvaus on. Ilpon omat biisit eivät häviä ammattilaisten tuotoksille, vaan limittyvät luontevasti tyylillisesti yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Aavistus kokemattoman kirjoittajan kömpelyyttä ei haittaa - päinvastoin, se tuo teksteihin rentoa raikkautta.

"Luomu-rock-hippipopin" äänimaisemakin on minulle mieleisempi kuin Jessen koneistettu teknoballadityyli, mutta tämä koko kovasti Ilpon puolelle kallistuva vertailuni on suhteutettava minulle tyypilliseen "heikomman puolella"-asenteeseen. Vaikka "kisafanitin" Jesseä innokkaammin kuin Ilpoa, Jessen hehkutus kisan jälkeen on mennyt minun makuun överiksi. Minähän koukutun "aina" aliarvostettuihin artisteihin, joten ennakkoon lähes platinaa myynyt Jesse ei ikäänkuin voi olla minun juttu.

Ilpon uran seuraaminen on kirjaimellisesti jännittävämpää. Facebook-fanitusindeksillä mitaten Ilpolla ei pitäisi olla ihmeempiä menestymismahdollisuuksia. Aiemmin noteerasin, että Ilpon tykkääjämäärä pysyi käytännössä ihan samana koko Kleinbus-kesän - mutta nyt yhtäkkiä, tyyliin päivässä, tykkääjiä tupsahti noin 70 lisää. Mutta Jessen sivulle on edellisen aiheanalyysini jälkeen tullut yli 7000 uutta fania, eli keskimäärin tuplasti tuo Ilpon ilahduttava lisäys - joka ikinen päivä!

Onneksi Ilpon toinen sinkkubiisi Terveiset sinne taivaaseen on löytänyt tiensä ainakin Radio Novan listoille  - jopa Jessen Järjettömän rakkauden edelle (10. vs. 13. tänään). Minun lempparithan ei "koskaan" soi radiossa, joten on edes pientä toivoa, etten ole tykkäämiselläni onnistunut manaamaan taas uutta artistia kovin kiviselle urapolulle.


Edit: ehkä tunti tämän julkaisun jälkeen bongasin netistä Ilpon uuden musiikkivideon, ja voi hyvänen aika... En ole mikään musavideoihminen - hyvä kun jaksan suosikkieni videot kertaalleen vilkaista, enkä saa nyt mieleeni yhtään säväyttävää esimerkkiä. En siis osannut ollenkaan varautua reaktioon, minkä tämä video aiheutti. Minä itkin - siis ihan oikeasti kyynelehdin. Ja pääasiassa vain videolle ja sen koskettavuudelle - en millekään omalle surumuistolle. Olen niin onnellisessa asemassa, ettei minun "terveisiin" olisi löytynyt mummoja läheisempiä nimiä (tai no, läheisiä hekin, mutta lohdullisen luontevasti, vanhana menetettyjä). Miten tuo tuleekaan ihmisiä koskettamaan ja itkettämään... mutta toivottavasti toiveikkaan valoisalla tavalla.

Kommentit