Urheilua ja itsepetosta

Kuten olen saattanut muutaman kerran mainita, vastustan Les Mills-liikuntakonseptia, joka on vallannut standardiohjelmillaan kaikki paikkakunnan liikuntasalit. Laiskan lapsuuden jälkeen olin vihdoin löytänyt liikunnan ilon step aerobicista, silloin kun se oli vielä monipuolisen koreografista. Sitten tuli bodystep-ilmiö ja pilasi kaiken - samaa tylsää tappotahtista jyystämistä joka paikassa. Eikä Les Mills-hype tunnu laantuvan niin millään. Ei vaikka kuinka sitä haukun ja boikotoin...

Olen toki horjunut boikotissani ennenkin - olen testannut yhtä sun toista body-alkuista, useimpia enemmän kuin kerran, vaikkei ensivaikutelma ole koskaan vakuuttanut. Body Jam-tuntien piti olla tosi hauskoja ja tanssillisia, mutta tylsiä nekin. Siis jo ekalla tai tokalla kerralla. Jotkut hierovat sitä samaa simppeliä tanssikoreografiaa KOLME KUUKAUTTA! Jopa monesti kehumani Terhin aerobic-kuvioissa saattaa viidennellä eli viimeisellä kerralla keskittyminen hieman herpaantua, vaikka ne sentään tarjoavat aluksi kunnon haasteita ja paljon oivaltamisen iloa matkan varrella. Lempiaerobicin pitkä kesätauko, ilman takeita jatkumisesta syksylläkään, sai minut nyt repsahtamaan...

Kävin siis bodypumpissa, ja ensimmäisen kerran tuli tunne, että saatan joutua käymään toistekin - säännöllisesti jopa. Eihän se hauskaa ollut, mutta ei ihan kamalaakaan, ja jotenkin kai plösön perheenäidinkin on kunnostaan huolehdittava. Edelleen häpeän ylikansalliseen, ohjaajilta luovudeen tuhonneeseen liikuntamuotoon osallistumista ja periaatteideni myymistä. Mutta... onkohan bodypumpin välttäminen sittenkin ollut vielä pahempaa itsepetosta? Kuinka timmi täti olisinkaan, jos olisin mennyt mukaan siihen hypeen, joka liikuttaa joka ilta täysiä salillisia?

Tosi ristiriitainen tunne oli tuolla tunnilla. Ohjaajana sattui olemaan vanha "idoli-ohjaajani" Kristiina, jonka stepissä koin aikanaan loistavia hetkiä. Mietin siinä tankoa heilutellessani jopa ilmeitäni - etsin sopivan hillittyä "kiva nähdä sinua mut on tämä kyllä aika tylsää"-hymyä. Pohdin myös kumpaa mahdan pelätä enemmän - sitä että en opi tykkäämään tuosta tehokkaasta lihasjumpasta, vai siitä että opin - liityn vielä "miljoonan bodypump-idiootin" joukkoon...

Tunnin jälkeen olo on fyysisesti hyvä (voi kamala, lisää riskiä, että joutuu menemään uudestaan...) mutta toisaalta aerobic-ikävä paheni entisestään. Haluan liikuntaa, missä ei kertakaikkiaan ehdi pohdiskella. Haluan elää hetkessä ja hurmassa, enkä muotoilla päässäni typerää sepustusta tänne ;)