Go Koop!

Merkkitapahtuma elämässäni: heitin kautta aikain ensimmäisen kännykkä-ääneni. Oikeesti! Vaikka olen hehkuttanut idoleita jo vuosia, en ole sortunut äänestämään. Piheys on suojellut. Ja vähän tasapuolisuuskin - ei äiti voinut äänestää Peteäkään, kun tytär kannatti Katria ja poika Ilkkaa.

Mutta Lontoon ja ilmeisesti vähän Lappeenrannankin (niin kertoo joku Koopin perhetuttu Facebookissa) idoliehdokas Koop tuli ja sekoitti mun tätimäisen järkevän pään. Kolho "liian komea" pärstäkin rupesi viehättämään sillä hetkellä, kun suu aukesi ensimmäiseen semifinaalivetoon. Ja toinen kerta vahvisti, että se on nyt menoa. Tuota ääntä haluan kuulla lisää sekä levyltä että livenä. Ääntä sekä suloisen pehmeänä, kuten U2-vedossa, että rajuna raspina, mikä vähän välähteli hyvässä Queen-yritelmässä.

Huomasin olevani "myyty" viimeistään siitä, että Koopin pieni mokailukin oli vain hurmaavaa. Kun elää sydämellä mukana, ei tunne myötähäpeää - korkeintaan nauraa artistin kanssa, jos vire lipsahtelee, senat menee sakaisin tai muuta vastaavaa. Eihän siitä täydellistä voi tullakaan, kun aloitteleva artistiharjoittelija hyppää Freddie Mercuryn saappaisiin. Ensimmäinen kertosäe suorastaan säikäytti, kun ääni meinasi revityksessä revähtää. Mutta parempi pieni lapasesta lähtö silloin tällöin kuin liika varovaisuus. Ilman rohkeaa heittäytymistä ei luoda huippuhetkiä. Täydellisyys on tylsää!