Kävi niin kävi näin

Härtelö - härkäpapujäätelö

Yksi pieni viikonloppuretki aiheutti vaihteeksi melkoisesti päänsisäistä painia, varsinkin suhteutettuna siihen, miten selvä sen piti olla. Vakituisesti seuraamani keikkakalenterin optio oli vahvistunut itsestäänselväksi lähdöksi. Tyttären opiskelijatiimin vegaaninen härkäpapujäätelö Härtelö on kehittynyt ravintolapäivän kuriositeetista vakavasti otettavaksi elintarvikeinnovaatioksi, jota esiteltiin Helsinki Design Weekin messutapahtumassa. Matkustimme mieheni kanssa maistelemaan ja pakahtumaan ylpeydestä.

Härtelön kehittäjät (bloggaajan tytär vasemmalla) @ Design Market Helsinki 8.9.2018

Härtelö-hässäkän keikkakylkiäinen meni mutkikkaaksi. Muutaman viikon takaiset Käsityöläisten olutfestarikeikat olivat niin komeita, että herättivät hingun bändin keikkaristeilylle - siis sellaiselle Helsinki-Tukholma-versioille, jota en ole juuri uskaltanut harkitakaan sen jälkeen kun pahoinvoin BNC-keikan ajan hytissä. Vaikka paluumatka meni paremmin, olen kohta viisi vuotta pysytellyt pienemmillä merialuella. Nyt selailin tositarkoituksella Viking Linen sivustoa - kun olin ensin älynnyt ehtiväni Härtelölle Tukholmankin kautta - mutta ihan varaukseen asti en edennyt.

Keikkahöyryt tasaantuivat ja erinäiset hidasteet palauttivat minut alkuperäiseen suunnitelmaan: jäisin Helsinkiin kuulemaan BNC:tä melkein puolen vuoden tauon jälkeen. Juuri kun järjestelyt oli juntattu päätöksen mukaisiksi, selvisi, ettei keikkaa ollutkaan - Rymy-illan viihdyttäjä oli vaihdettu. Pyöräytin entisestään hankaloituneen Tukholma-haaveen päässäni vielä kerran, mutta törmäsin sitten aikataulullisesti täydelliseen vararisteilyyn. Laiva lähtisi samoilla hetkillä kun mieheni juna kotiinpäin, ja palaisi niin, että ehtisin aikoja sitten itselleni varaamaani paluubussiin.

Vararisteilyn vara-artisti sattui juuri sillä hetkellä olemaan henkisesti hankala. Oli ilmennyt, että Pete Parkkonen esiintyisi kevään Midnight Sun Festivalilla Floridassa, jonne olimme hieman liian vakavissamme olleet palaamassa. Enhän minä sinne asti Parkkosen takia lähtisi - Mikan ja Käsityöläisten piti olla siellä uudestaan! Vakuuttelin itselleni, että lienee normaalimpaa varioida festariohjelmaa kuin käyttää samaa bändiä vuodesta toiseen, eikä kuviossa mikään millään ollut buukatun artistin vika.

Pete Parkkonen @ Viking XPRS 8.9.2018

Kaikkien käänteiden jälkeen keikkatäpinät eivät olleet positiivisimmasta päästä. Järkevä olisi ottanut maitojunan kotiin, mutta keikkahulluuteni hyväksyneen tyyneydellä vaeltelin laivan baareissa matkalla Tallinnaan. "Tämä minun oli nyt vaan tehtävä". Veikeänä lisämausteena laivalla juhlittiin Tough Viking -kilpailun jatkoja. Muutama vuosi sitten olin kuunnellut ja kuvannut Parkkosta saman kisan oheisohjelmassa. Huvitti, miten tiheästi eksyn duathloneihin ja maratoneihin, vaikken itse lajeista juuri perusta. Laivan trubaduurin totesin ankeaksi ja bilebändin korniksi, mutta sen äärellä sain vahdittua asemiani. "Fanimuuria" ei muodostunut, mutta Peten aloittaessa singahdin ensimmäisten joukossa tanssilattialle.

Parkkonen on ennenkin kohdannut ajatuksissani ties mitä vastuksia. Ensin hän oli "väärä Idols-Pete" aikana, jolloin kipuilin kaiman aktiiviuran hiipumista, sitten Koopin kilpakumppani, jota Idols-tuotanto suosi tulevan voittajan kustannuksella (kaksikko kosti vastakkainasettelun ystävystymällä niin, että ovat kummeja toistensa lapsille). Turhien kaunojen kautta Petestä kasvoi suurin musiikillinen ilonaihe, joka Idols-harrastukseni alkuvuosista on aktiivisena tallella. Pidän Peten viivästynyttä albumia ehkä lupaavimpana koko kotimaan musiikkikartalla, ja tässä ja nyt, Viking XPRS:n lavan edessä, kaikki oli erittäin hyvin.

Kappaleet kasvavat livenä levyversioita suuremmiksi, ja Peten lavakarisma on vangitsevaa. Energia on erilaista kuin parin muun, joiden pelkkä seuranta on minua viime aikoina hengästyttänyt - ei niin letkeän tanssivaista kuin Kaskisen tai pomppivaista kuin Ikosen, vaan viipyilevän latautunutta, kuin syöksyyn valmistautuvan pantterin. Ja onhan hän kuvauksellinen! Välillä suorastaan nolottaa: miten minä, jolle ulkomusiikillisilla seikoilla ei pitänyt olla merkitystä, olen koukuttunut sarjaan komeita kovakuntoisia supermiehiä? Lauluvoima on kuitenkin oleellisempaa, ja Petellä sitä riittää erityisellä rock-intensiteetillä. "Sä kannattelet vaikka et jaksaisikaan, itseäsi paljon suurempaa" voisi yllyttää minua ties mihin filosofointeihin, mutta toistelen vaan, että Kiitos on järkäle biisiksi. Tuorein Kävi niin kävi näin ihastuttaa myös, lupaillen hyvää tulevaan.

Pete Parkkonen: Kohta sataa @ Viking XPRS 8.9.2018

Keikka päättyi odotetusti Kohta sataa -spektaakkeliin, jota seurailin kameran suojista. En ollut varma halusinko nähdä sitä, mutta kuvaamatta en todellakaan raaskinut sitä jättää. Ymmärrän sekä niitä, jotka tulevat katsomaan juuri sitä, että niitä, jotka juuri sen takia jättävät tulematta ja tutustumatta Peten muuhun tuotantoon. Itse pidän enemmän rokkikukosta ja suloisesta balladi-Petestä, mutta hyväksyn eläimellisesti riehuvan seksisymbolin osana pakettia. Viimeinen viisiminuuttinen kuitenkin varmisti sen, ettei minulla ollut tarvetta jäädä kiittelemään artistia keikan jälkeen. Ei minulla moiselle taruolennolle ollut mitään sanottavaa.

Nukuin minihytissäni yllättävän hyvin ja ehdin paluubussiini, kun olin kirjaimellisesti juossut laivasta ratikkaan - seuraavalla tai jalkaisin se olisi mennyt tarkemmaksi kuin risteilyä varatessani tajusin. Väljemmällä aikataululla olisin saattanut vaania Mikaa ja kumppaneita satamassa, kun Tukholman laiva rantautui vain puolisen tuntia myöhemmin. Ajatus keikkaristeilyn täpärästä missaamisesta sai minut tarttumaan toimeen eli varaamaan vastaavan syksymmälle.

Tarina täydentyy vielä hieman yllättävällä itsestäänselvyydellä. Olin asennoitunut odottamaan seuraavaa Ilpo-keikkaa lokakuun loppupuolelle. Suunniteltuun keikkamatkaan tuli mutkia, mutta sain tilalle uuden, aikaisemman. Tähän väliin on pakko taas hieman jupista keikkamarkkinoinnista. Sekä keikkapaikka että tilaisuuden järjestänyt ohjelmatoimisto tuuttasivat kesäkauden päättäjäisjuhlan tietoja vain Facebook-tapahtumaan - niille, jotka olivat jo valmiiksi "kiinnostuneita" tai "osallistumassa". Baarin oma Facebook-sivu ei tarjonnut tilaisuudesta pienintäkään vihjettä, ohjelmatoimisto oli mainostanut kerran, viikkoja aiemmin, ja Ilpon oma keikkalistakin tunsi vain saman illan yksityistilaisuuden.

Jos keikka meinaa mennä minultakin ohi, siitä tuskin on kovin kattavasti tiedotettu. Seuraamani artistinimi-hashtag ohjelmatoimiston Instagram-kuvassa pelasti. Mielessäni kehitin heti pari hyvää lisäsyytä tehdä päiväretki Nurmijärvelle: en viettäisi koko viikonloppua kotona hermoillen pojan etenemistä interrail-reissullaan (Samat tähdet sama kuu tulisi taas liikuttamaan aika tavalla), ja tutustuisin kuntaan, jossa Mika Ikonen kasvoi ennen kuin hänestä tuli Hyvinkään mainosmies. Mutta ainoa tarpeellinen perusteluhan oli, että halusin - enkä millään olisi keksinyt vapaalle lauantaille mieluisampaa tekemistä.

Ilpo Kaikkonen @ Club Venla Nurmijärvi 15.9.2018

Koin deja vu:ta kun ajelin kaatosateessa samaan suuntaan, mutta Pajulahden kirkastumisihme ei toistunut. Enimmäkseen oli tihkusateista ja Club Venlan pihaan rakennettu pieni festarialue jäi avoimelta keskiosaltaan tyhjäksi. Yleisö pysyi rakennuksen suojassa, kaukana komeasta lavasta. Ilpon oma duo-mainos oli tavoittanut minut kun olin jo matkalla, ja riemuitsin näkeväni Pasin. Sekunnin pettymyksen vaihdoin iloon siitä, että Jussi oli pitkästä aikaa mukana. Olin aavistelevinani jokusen hieman kaoottisen hetken - eihän yhteissoitto voinut millään olla yhtä saumatonta kuin Pasin kanssa - ja pientä jännittyneisyyttä itse artistissa. Toisaalta oli ilo seurata Ilpoa johtamassa kokonaisuutta, taidokasta mutta ohjelmistoon tottumatonta säestäjää opastaen ja kannustaen.

Markkinointijupinani varmaan jo paljasti, ettei valtavaa yleisömäärää ollut pakkautunut yökerhon pihaan sateisena lauantai-iltapäivänä. Mitenköhän minulle vieraat nuoriso-osaston esiintyjät, kuten Mouhous, saivat houkuteltua omaa fanikuntaa illemmalle? Vahvaa kannustusta Ilpo sai siltä porukalta joka paikalla oli, vaikka olin ennen keikkaa kuullut tyypillistä, ei järin tiiviistä seurannasta kertovaa "onko se leikannut hiuksensa?" -jutustelua. Parin eturiviin asettuneen Vuoden paras päivä -intoilu ilahdutti - tuoreimman biisin ystävät ovat lupaavimmin kuuntelijoita tulevaisuudessakin.

Keikka päättyi Kryptoniittiin ja kaatosateeseen, joksi tihku juuri sillä hetkellä yltyi. Duo kasaili kamppeensa ja pujahti suoraan autoon. Ymmärsin kiireen toiselle keikalle, mutta vähän tyhjä olo jäi, kun en "omaani" edes moikannut. Harmaiden keikkakuvien mukana tarinaani hiipi haikea sävy, mutta hetkeäkään en katunut. Toki olisi ollut enemmän hehkutettavaa, jos aurinko olisi paistanut yleisömenestyksen ylle, mutta sateenkin tahdoin kokea suosikkini kanssa.

Tiedostan, ettei tämä "kaikki on aina hyvin" -taika voi kestää ikuisesti, ja joku päivä tulen ehkä Ilpon keikallakin pettymään, hetkellisesti tai lopullisesti. Mutta kävi niin tai näin, mittaamattoman määrän hyvää mieltä ja sielunhoitoa olen saanut matkalla. Kuten tarinan hieman etäisempi sankari laulaa: "Harvoin rakkautta kadutaan jälkeenpäin". 

Haikeus ehtikin tässä jo haihtua naurukohtaukseen, kun silmiini lävähti tieto, että kohtaan Ilpon tulevanakin viikonloppuna. Sanotaan näin, että jos kalustoon kuuluvan fanin naama kyllästyttää, ei kannattaisi tunkea keikalle hotelliin, missä minulla on jo iät ajat ollut huone varattuna. Odotettu Hyvinkää Love saa arvoisensa jatkot.