Itseni herra

Samaan elokuiseen viikonloppuun mahtui niin paljon, että pitää käsitellä vähemmän tärkeä osuus ensin alta pois. Perjantai-iltana oli tilaisuus tutustua ilmiöön nimeltä Arttu Wiskari, lyhyen automatkan päässä, alkuillasta, ilmaiseksi ja vielä kesäisesti ulkosalla. Imatran kävelykadun konsertti keräsi runsaasti muutakin yleisöä. Erityisesti hämmästelin suurta määrää lapsia ja teinityttöjä. Olisin olettanut Artun enemmän itseni ikäisten ”tätien” suosikiksi.

Arttu Wiskari @ Koskenparras Imatra 17.8.2018

Ruuhka ei ollut niin tiivis, etten olisi onnistunut pujottelemaan lavan tuntumaan. Vartin odotteluaikana eturivistöön ujuttautui lisää lapsia ilmapallot käsissään, ja ärsyynnyin ajatuksesta, että joutuisin katselemaan lähinnä niitä. Onneksi joku muu toimi minunlaista itsekseni jupisijaa fiksummin, ja pyysi pitämään pallot näkökentän alapuolella. Bändissä ilahdutti Auroran taustalta tuttu kasvo - moni muusikko on monessa mukana.


Sympaattinen tyyppi olisi ehkä valloittanut vahvemmin, ellen juuri olisi seurannut super-energisiä esiintyjiä. Kaskisen ja Ikosen jälkeen Wiskari vaikutti lähes lakonisen loivaliikkeiseltä, mutta yleisö lauloi mukana niin pontevasti, että Artulla oli varaakin vähän laiskotella. Pienen seurueen sinnikäs Sirpa-huutelu teki selväksi, että Arttu kannatti kokea nimenomaan näin - yöllä kännisiä keski-ikäisiä saattaisi olla ihan liikaa. Yökerhokeikalta puuttuisi väkisin myös keikan sykähdyttävin osuus: yleisön joukosta haalittu lapsikuoro Mökkitie-encoressa.

Lauantaina Lappeenrannassa Kansalaistoiminnan fiesta tarjosi ilmaiskeikkaa Marian aukiolla. Kiirehdin paikalle jo iltapäivästä kun Saara Östman aloitti ohjelman kitaransa ja kahden ystävänsä viulu- ja cajon-säestyksellä. Lähinnä lukioteatterissa ja taidekoulun konserteissa hurmannut artistin alku ei sentään kerännyt toria täyteen. Yleisö pakkautui aukion laidalle, jättäen lavanedustan parille pikkutytölle ja minulle. Olen ennenkin valittanut tästä turhan tyypillisestä tavasta tulla paikalle, mutta varoa osoittamasta liikaa kiinnostusta. Ei eletä mukana vaan seurataan sivusta, tässä tapauksessa sentään keskittyneesti kuunnellen.

Saara Östman @ Kansalaistoiminnan fiesta Lappeenranta 18.8.2018

Trio soitteli raikkaan erilaisia covereita verrattuna tarjontaan mihin itse olen tottunut. Suvi Teräsniskan, Haloo Helsingin sun muiden kappaleet soivat kauniisti Saaran äänellä. Koskettavin oli kuitenkin päätöskappale, laulajan lakkiaisiinsa kirjoittama "Nähdään taas", joka ihastutti jo kevään konsertissa. Toivottavasti se on vielä joskus yleisemmin kuultavissa.

Jannika B @ Kansalaistoiminnan fiesta Lappeenranta 18.8.2018

Parin tunnin terassitreffien jälkeen palasin varailemaan asemia Jannika B:n keikalle. Jannika kuuluu sarjaan artisteja, tyypillisesti naisia, joihin olen alkuun suhtautunut nihkeästi, mutta positiivista tekemistä seuraillessani vähitellen lämmennyt. Jannikan kohdalla suuri osa ennakkoluuloistani johtuikin varmaan siitä, että hän on tehnyt niin järjestelmällisesti työtä uransa eteen - blogannut, somettanut ja sitouttanut faninsa, tärkeimmän musiikillisen tekemisen ohessa. Kai olen ollut vähän kateellinenkin, kun omat suosikkini ovat ikään kuin vain valuneet virran mukana ja jääneet vaille vastaavaa menestystä. Jannikahan ei selvinnyt Suomen ensimmäisessä X factorissa edes koelauluista eteenpäin, mutta tunnetaan taatusti voittajaa paremmin.

Utelias ennakkoinnostus lässähti massiivisen bändin jyräämään lauluun. Tiedostan, ettei eturivi ole äänen kannalta paras paikka, mutta olisi miksauksen pitänyt tuoda taidokas laulu paremmin kuuluville siinäkin. Olin keikkaa edeltävinä päivinä tykästynyt erityisesti Itseni herra -kappaleeseen. Sen live-versio alkoi lumoavana balladina, mutta sitten muhkea rumpusovitus vyöryi laulun päälle. Tutuimmat hitit, kuten Seuraavaan elämään, olivat nautittavia, kun oma "sisäinen korva" ja ympärillä laulavat fanit täydensivät puutteita. Bändin iloisen shown ja Jannikan sydämellisen lavaläsnäolon kokisin mielelläni toistekin.

Sunnuntain keikka-ajelun säästän seuraavaan raporttiin, joten teenkin aikahypyn pari viikkoa eteenpäin, tähän päivään. Olin päättänyt jättää väliin pitkään suunnitellun visiitin Hyvinkään Red Carpet -festivalille, kun keikkatarjonta ei sittenkään tuntunut riittävältä: pari biisiä Pete Parkkosta ja pari Hanna Pakarista muuten ei-niin-kiinnostavien esiintyjien joukossa ja yksi setti Käsityöläisiä, kun olen tottunut paljon enempään. Olen kai siis vielä joten kuten itseni herra enkä täysin keikkahulluuteni vietävissä. Jottei viikonloppu olisi jäänyt kokonaan keikattomaksi, päätin taas satsata paikallisiin nuoriin lahjakkuuksiin.

Oscar El Husseini & Tulenarka @ Vihreä Makasiini Lappeenranta 1.9.2018

Marian aukion korkanneen Saaran säestäjä, Oscar El Husseini, johti konserttitapahtumaa, jossa yhdentoista muusikon Tulenarka-orkesteri esitti afrikkalais-kuubalaisia rytmejä, enimmäkseen suomeksi laulettuna. Lavalla oli eri yhteyksistä tuttuja nuoria, kuten ystävien lapsia ja omien lasten ystäviä, ja Saarakin odotetusti vierailevana tähtenä. Hänessä on kyllä jotain taikaa, lumoavaa lauluääntä ja karismaa, joka vangitsee katseenkin. Koko kokoonpano soitti ilolla, ja soittaa kai edelleen, loppuunmyydyssä iltakonsertissa. Nautin iltapäiväsessiosta, mutta tuskin olisin jaksanut samaa, väliaikoineen peräti kolmetuntista toistamiseen. Seuranani istunut parin esiintyjän äiti aikoi jatkaa iltakonserttiin ja ymmärsin häntä erinomaisen hyvin. En minäkään olisi "omieni" ainutkertaisesta kahden konsertin sarjasta raaskinut jättää kumpaakaan väliin, ja hänellähän oli lavalla kirjaimellisemmin omat tyypit kuin minulla koskaan.