- Hae linkki
- X
- Sähköposti
- Muut sovellukset
- Hae linkki
- X
- Sähköposti
- Muut sovellukset
Olen tässä taas viime päivät ihmetellyt, että miten normaali-ihmiset selviävät täysistä työpäivistä ja ehkä vielä pitkistä työmatkoista siihen päälle. Siis pahimmillaan toistakymmentä tuntia töille ja siihen kodit ja perheet ja harrastukset päälle. En ymmärrä! Olen ollut pitkään osittaisella hoitovapaalla... tai siis olin viime viikkoon asti, kunnes kuopus aloitti kolmannen luokan. Nyt teen muuten vaan laiskan ihmisen lyhennettyä työaikaa 80% palkalla. Jotenkin veikkaan, että tulen jatkamaan niin pitkään kun pomo vaan joustaa. Tässä esimerkkinä viikon saldo:
Maanantaita en enää muista, joten sovitaan, että se oli täysi työpäivä ;) Tiistaina piti lähteä kolmelta, että ehdin ruokkia lapset ja itseni ja sännätä äidit vastaan tytöt -jalkapallopeliin (rankkaa mutta hauskaa oli ja hävittiinkin vain 5-3. Tosin ilman "teiniäitivahvistuksia" eli jalkapalloilevia isosiskoja olis käynyt paljon huonommin. Mulla oli kärkihyökkääjänä uskomattoman tarkka sihti kun jokainen maalintekoyritys osui maalivahtiin, vaikka se oli niin pienikin ;)
Keskiviikkona piti lähteä kolmelta, että ehdin viedä tytön pianotunnille ja shoppailla herkkuja pojan kaverisynttäreille. Ja synttärijärjestelyjen takia piti tietysti myös torstaina lähteä kolmelta. Ja lopulta perjantaina piti lähteä kolmelta, että ehdin keskustaan neljän maissa alkavaan jumppaan.
Toki olisin teoriassa voinut venyttää työajan neljään joka päivä. Tiistain pelissä piti olla vasta viiden jälkeen, keskiviikon pianotunti alkoi 16.30 (kaupunkiin ajaa vartin) ja torstain bileet klo 17 (helposti olis tunnissa päällystänyt kakun ja nostellut valmiit naposteltavat pöytään). Mutta en halua elää niin - en halua viskata itse itsensä ruokkineita lapsia autoon samalla hetkellä kun itse hyppään työmatkapyörän päältä. Enkä halua yksinkään sännätä suoraan töistä ties mihin. Haluan sen hetken hohhailuaikaa - istahtaa alas, katsoa postit, syödä itsekin jotain ("hoikkuuden" salaisuus - niin kiire ei saa olla että aterioita unohtuis ;) Ja ainakin toisen vanhemman pitäisi ehtiä viettää aikaa lastenkin kanssa - mikä tietää lyhyitä työpäiviä ensi viikollakin, kun olen vielä pahemmin yksinhuoltaja (mies on Kiinassa asti eikä vain paikallisen kesäkoulun järjestelyissä aamuusta yöhön). Miten ihmeessä oikeat yksinhuoltajat ehtii käydä töissä ollenkaan?!
Kotonakin pitäisi joskus jotain tehdä - edes sijoittaa pölyrätti strategisesti kunniapaikalle TV:n päälle synttärijuhlien ajaksi, jotta sukulaiset uskoisivat, että olen ainakin harkinnut siivoamista (ei - kyllä se vahingossa siihen jäi ;). Mutta jotenkin illat ja viikonloput vaan katoaa - muuta ei saa tehtyä kuin istuttua vuoroin tietokoneen ja telkun ääressä (sitä tuikitarpeellista hohhailuaikaa). Ja nukuttua. Hieman katkera olen, että nuorempana pärjäsin kevyesti kuuden tunnin yöunilla ja nyt ei tunnu 8 tuntiakaan riittävän. Se menetetty pari tuntia päivässä vois olla just se, jolla kotoinen kaaos muuntuisi sisustuslehtien mallikodiksi... tai ehkei sittenkään ;)
**
Asiasta kahdeksanteen - tuo perjantain jumppa, eli uuden kuntokeskus Gallerian Dance-näytetunti, pitää toki raportoida. Voi hyvä luoja taas kerran! Mistä lukioiden jumppasaleista noita ohjaajia oikein haalitaan? Ujo pikkutyttö vetämässä itse suunnittelemaansa disco-tanssia. Askelia ei nimeksikään - koko koreografia perustui lantiovemputuksiin ja Travoltakäsiin. Ja joka kuvion jälkeen seistiin ja odotettiin sopivaa tahtia - oiskohan ennätys ollut puoli minuuttia yhtäjaksoista tanssia? Ohjaaja seurasi koko ajan tarkasti kelloa ja meinasi silti vahingossa aloittaa loppuvenyttelyt tunnin puolivälissä - kyllästyi itsekin!
En tiedä mitä muut jumppaajat oli tunnista mieltä - joku taisi jopa hymyillä jossain kohtaa (minäkin muutaman sekunnin kun tanssittiin Disco Infernoa, mut juuri silloin joku idiootti pyysi etenemään VIELÄ hitaammin, ja ohjaaja hiljensi musiikin esitelläkseen taas kerran niitä käsiviuhtomisia, joita kukaan ei oppinut kuitenkaan). En ole täysin huumorintajuton tylsimys. Kyllä disco-kädet sun muut vemputukset voi toimia jumppatunnin mausteena, mutta ENSIN pitäisi olla jotain pientä perusaskellusta, jolla pysyy jotenkuten liikeessä. Onneksi fillaroin tuonne, että tuli edes vähän lämmin...
Maanantaita en enää muista, joten sovitaan, että se oli täysi työpäivä ;) Tiistaina piti lähteä kolmelta, että ehdin ruokkia lapset ja itseni ja sännätä äidit vastaan tytöt -jalkapallopeliin (rankkaa mutta hauskaa oli ja hävittiinkin vain 5-3. Tosin ilman "teiniäitivahvistuksia" eli jalkapalloilevia isosiskoja olis käynyt paljon huonommin. Mulla oli kärkihyökkääjänä uskomattoman tarkka sihti kun jokainen maalintekoyritys osui maalivahtiin, vaikka se oli niin pienikin ;)
Keskiviikkona piti lähteä kolmelta, että ehdin viedä tytön pianotunnille ja shoppailla herkkuja pojan kaverisynttäreille. Ja synttärijärjestelyjen takia piti tietysti myös torstaina lähteä kolmelta. Ja lopulta perjantaina piti lähteä kolmelta, että ehdin keskustaan neljän maissa alkavaan jumppaan.
Toki olisin teoriassa voinut venyttää työajan neljään joka päivä. Tiistain pelissä piti olla vasta viiden jälkeen, keskiviikon pianotunti alkoi 16.30 (kaupunkiin ajaa vartin) ja torstain bileet klo 17 (helposti olis tunnissa päällystänyt kakun ja nostellut valmiit naposteltavat pöytään). Mutta en halua elää niin - en halua viskata itse itsensä ruokkineita lapsia autoon samalla hetkellä kun itse hyppään työmatkapyörän päältä. Enkä halua yksinkään sännätä suoraan töistä ties mihin. Haluan sen hetken hohhailuaikaa - istahtaa alas, katsoa postit, syödä itsekin jotain ("hoikkuuden" salaisuus - niin kiire ei saa olla että aterioita unohtuis ;) Ja ainakin toisen vanhemman pitäisi ehtiä viettää aikaa lastenkin kanssa - mikä tietää lyhyitä työpäiviä ensi viikollakin, kun olen vielä pahemmin yksinhuoltaja (mies on Kiinassa asti eikä vain paikallisen kesäkoulun järjestelyissä aamuusta yöhön). Miten ihmeessä oikeat yksinhuoltajat ehtii käydä töissä ollenkaan?!
Kotonakin pitäisi joskus jotain tehdä - edes sijoittaa pölyrätti strategisesti kunniapaikalle TV:n päälle synttärijuhlien ajaksi, jotta sukulaiset uskoisivat, että olen ainakin harkinnut siivoamista (ei - kyllä se vahingossa siihen jäi ;). Mutta jotenkin illat ja viikonloput vaan katoaa - muuta ei saa tehtyä kuin istuttua vuoroin tietokoneen ja telkun ääressä (sitä tuikitarpeellista hohhailuaikaa). Ja nukuttua. Hieman katkera olen, että nuorempana pärjäsin kevyesti kuuden tunnin yöunilla ja nyt ei tunnu 8 tuntiakaan riittävän. Se menetetty pari tuntia päivässä vois olla just se, jolla kotoinen kaaos muuntuisi sisustuslehtien mallikodiksi... tai ehkei sittenkään ;)
**
Asiasta kahdeksanteen - tuo perjantain jumppa, eli uuden kuntokeskus Gallerian Dance-näytetunti, pitää toki raportoida. Voi hyvä luoja taas kerran! Mistä lukioiden jumppasaleista noita ohjaajia oikein haalitaan? Ujo pikkutyttö vetämässä itse suunnittelemaansa disco-tanssia. Askelia ei nimeksikään - koko koreografia perustui lantiovemputuksiin ja Travoltakäsiin. Ja joka kuvion jälkeen seistiin ja odotettiin sopivaa tahtia - oiskohan ennätys ollut puoli minuuttia yhtäjaksoista tanssia? Ohjaaja seurasi koko ajan tarkasti kelloa ja meinasi silti vahingossa aloittaa loppuvenyttelyt tunnin puolivälissä - kyllästyi itsekin!
En tiedä mitä muut jumppaajat oli tunnista mieltä - joku taisi jopa hymyillä jossain kohtaa (minäkin muutaman sekunnin kun tanssittiin Disco Infernoa, mut juuri silloin joku idiootti pyysi etenemään VIELÄ hitaammin, ja ohjaaja hiljensi musiikin esitelläkseen taas kerran niitä käsiviuhtomisia, joita kukaan ei oppinut kuitenkaan). En ole täysin huumorintajuton tylsimys. Kyllä disco-kädet sun muut vemputukset voi toimia jumppatunnin mausteena, mutta ENSIN pitäisi olla jotain pientä perusaskellusta, jolla pysyy jotenkuten liikeessä. Onneksi fillaroin tuonne, että tuli edes vähän lämmin...
Kommentit
Lähetä kommentti