Nyrkkejä ja lupauksia

Tulipa taas vahingossa testattua ihan uusi ryhmäliikuntalaji, BodyCombat. Ja oikein tuplavahingossa: olin menossa kolmeksi (työaikajoustoa vähän, joo...) testaamaan olisiko LadyLinen DanceMix ihan kivaa vielä toisen kerran. Olin kuitenkin niin nössö, etten kehdannut ottaa vastaan tarjousta yksityistunnista - kukaan muu ei ollut tulossa! - vaan lupasin odotella BodyPumpia tunnin shoppailukierroksella. Saliin päästyäni ihmettelin onko kaikki ensikertalaisia, kun kukaan ei kerää levypainoja sun muuta sälää. En onneksi esittänyt besserwisseriä vaan odottelin rauhassa ohjeita - selvisikin, että ohjaaja oli estynyt ja pikahätätuuraaja hallitsi vain BodyCombattia.

Hyvä, etten lähtenyt kirkuen karkuun kun sotkin BodyAttackkiin, missä (kuulemma, en todellakaan ole kokeillut) pompitaan tappomeiningillä jotain haaraperushyppelyjä. Mutta Combat olikin jonkinsortin versio kuntonyrkkeilystä, eikä itse asiassa ollenkaan kamalaa. Musiikki vaihteeksi vähän rockimpaa, ja jopa ihan pieni aavistus koreografista haastetta (iskuja ja potkuja sarjassa). Hirviä hiki tuli ja aikamoiset ravistukset koneen ääressä päivät pitkät jäkittäneille hartioille.

En arvostanut kaikkia mielikuvia ("nyt hakataan maassa makaavaa kaveria"), mutta eipä tuossa ainakaan kukaan satuttanut itseään, toisin kuin kunnon kamppailulajeissa, kuten jalkapallossa ;) Olin keskiviikkona seuraamassa (aika kaukaa sivusta, kahvimyyntikopista) edustusottelua PEPO vastaan Elimäen villisiat. Ei mennyt montaa minuuttia kun kentälle kaipailtiin paareja. Hieman hätkähdytti kun kertoivat, että loukkaantunut oli pallotyttö! Pelaaja oli liukunut kentän laidan yli hänen päälleen. Onneksi tyttö kuitenkin nilkutti itse jääpussia reidellään pidellen kentältä pois.

Pallotyttötuuraajaksi värväsivät loukkaantuneen tytön joukkuekaverin - mun tyttären, joka oli sopivasti valmiiksi paikalla, myyntiapulaisena. Huutelin perään useita kertoja, että pysy riittävän kaukana ja ole varovainen, mutta tyttö itse taisi olla vain innoissaan (toisen epäonni on toisen onni - hän olikin harmitellut, ettei häntä valittu pallotytöksi, "kun ne saa puoliajalla ilmaset limsat").

Kahvikoppi-illan toiseksi dramaattisin hetki oli, kun meinasin livetä sunnuntaina antamastani lupauksesta. Muutama äiti-ihminen kun kokoontuu, niin ei koskaan tiedä mitä käy. Rantatreffeillä yksi rupesi puhumaan, että pitäisi ryhtyä herkkulakkoon ja yllytti muita mukaan. Toisilla on vaan hieman enemmän järkeä toisilla - lupasin vain olla syömättä karkkia muuten kuin lauantaisin (vaikka enemmän minä sitä täyslakkoa tarvitsisin kuin se mun silmissä hoikkaakin hoikempi yllyttäjä). Kaikkien herkkujen skippaaminen näin jäätelö- ja mansikkakakkuaikaan olisi liian julmaa (vai jäiköhän noille tiukemmillekin diskleimereitä, että saa syödä, jos joku tarjoaa? ;). Mitä tuollaisesta lupauksesta seuraa? No tietysti päivittäinen suklaakuorrutettu jäätelö (ei se jätskin päällä oleva suklaa ole karkkia, eihän?). Ja kahvikopissa löysin yhtäkkiä itseni Tuplan puolikas kädessä, kun kahvikopin vastaava halusi tarkistaa, ovatko patukat harmaantuneet jääkaapissa. Onneksi tuuraajapallotyttö uhrautui avuksi myös siihen hätään (onhan hänelläkin karkkipäivä, mutta saa joustaa jos on synttäreitä tai muita hyviä syitä, kuten äidin pelastaminen itsepetokselta...).

Osittaiskarkkilakkoilua pitäs jatkaa 5.10. asti - ja näin kun tän julkistan, niin työkaverit kantaa varmasti siihen asti kaffarille oikeasti hyviä tuliaisherkkuja (versus leväpuristeita, kuivattuja mustekaloja... ;)