- Hae linkki
- Sähköposti
- Muut sovellukset
Kun alkuvuoden keikat on käyty läpi, voi miettiä mihin tie vie seuraavaksi. Ensin voin kertoa mihin ei: Kuusamoon. Eikä luultavasti myöskään Ouluun sukuloimaan. Miehen sukua, erityisesti iäkästä isoäitiä, olisi hyvä käydä tapaamassa, mutta mahtaako onnistua, jos voi mennä "milloin vaan"? Zero Ninen keikka fiksaisi ajankohdan, ja antaisi lisämotivaattorin, jota on pari kertaa hyödynnettykin, 2001 ja 2011 - siinä välissä taidettiin sentään saada reissu tai pari tehtyä muutenkin.
Faniryhmän ilahduttavan aktiiviseksi intoutuneessa keskustelussa ilmeni, että bändi aikoo pitää tänä kesänä taukoa. Viime keikkakaudella, Kuusamon vappuviikonlopusta lokakuiseen festari-esiintymiseen, olikin aktiviteettia parin normaalin Zero Nine -kesän edestä. Juuri nyt olen entistä onnellisempi, että Kuusamon reissu tuli tehtyä, ja keikka siellä koettua, alle 30 vuoden haaveilun jälkeen. Ensireaktioni taukotietoon oli hillityn haikea - ei valtaisaa pettymystä ("perinteisen" Ruka-vapun toivosta olin jo aika lailla luopunut), mutta huokaus pidemmälle tulevaisuuteen. Ymmärtääkseni kyse on nimenomaan tauosta, ei lopettamisesta, mutta kun kyse on reilusti yli 30-vuotisen "reissun" tehneestä bändistä, raja näiden välillä lienee hiuksenhieno. Aika näyttää. Toivo tulevasta on nyt hieman hauraampi, mutta kiitollisuus jo koetusta - ja 98 kappaleen soittolistasta - sementtiä (ja tässä kohtaa tulee itku, joten eteenpäin, sanoi mummo lumessa, ja etelänlikka tunturia tarpoessa).
Fanitushömpötykseni ovat aina jotenkin limittyneet toisiinsa - yhden artistin keikkailun hiipumista on toisen aktivoituminen tasapainottanut, ja ajoituksissa on ollut kohtalonomaisia sattumia. Idols-koelaulut, joihin Koop osallistui - vaikkei sitä toki vielä silloin tiedetty - järjestettiin samana viikonloppuna kuin Pete Seppälän aktiivikauden viimeinen keikka. Zero Ninen IX-kiertue ajoittui siihen väliin, kun Koop-vouhotus oli aavistuksen rauhottunut, mutta Hämäläis-hurahdus vasta tuloillaan, ja Peten muutama paluukeikka loivensi laskeutumista arkeen kiertueen jälkeen. Viime viikonlopun superturnee ja Peten puheet tulevan kesän golf-terassikeikoista saattoivat nytkin hieman pehmentää Zero Ninen taukouutista. Ei sillä, että aikoisin kesää viettää golf-klubeilla (lajia kun olen harrastanut peräti muutaman mini-golf-erän verran), mutta jos joku sopiva terassi osuisi kohdalle...
Keikkailua on siis edelleen tiedossa, mutta kiveenhakattuna, varmana merkintänä kalenterissa, on vain yksi: Aurora Ilpon live-klubin vieraana on tapaus, mitä en voi missata (Lahden Teerenpeli 21.5 - eipähän tarvitse miettiä miten syntymäpäivänsä viettäisi). Korjaan - on toinenkin. En vaan vielä ollut sisäistänyt tietoa Eliaksen kesäkeikasta Kouvolassa, kun se tuotti niin ristiriitaista riemua. Pitikin osua juuri siihen iltaan, kun velipojan duo soittelee sipoolaisessa maalaiskievarissa, yhdessä tunnelmallisimmista keikkapaikoista ikinä. Lähempi ja harvinaisempi lienee valittava, mutta helppoa se ei ole - eikä sekään päätös lähtisikö jonnekin kauas, kun omassa kaupungissa tapahtuu jotain lähes yhtä kiinnostavaa.
O'Jessin suomipop-kokoonpano aktivoituu kesäksi, ja pyörii kotinurkillani, joten sillä saisin keikkatarpeita tyydytettyä vähemmälläkin matkailulla, mutta matkailuhan nimenomaan on "se juttu". Alkuhuuman laskeuduttua alkaa muun kuin itse keikan merkitys kasvaa: keikkailu on ystävien tapaamista (tai vapaata yksinoloa), hyvää syömistä, uusien paikkojen näkemistä, ja toki myös tuttuihin, muistorikkaisiin kohteisiin palaamista. Jos bändit on "samoja vanhoja" (vaikka miten tärkeitä) eikä paikat kovin ihmeellisiä, reissut tuppaavat optimoitumaan erinäisten kombojen ja "kylkiäisten" perusteella. Viimeisimmän piti olla BNC-reissu, mutta keräsi ympärilleen muuta kivaa - ehkä valitsen seuraavat jo ennakkoon sen mukaan, että samalla näkee jonkun muun artistin, jota ei yksistään tulisi lähdettyä katsomaan, tai ystävän, joka sattuu olemaan samoissa maisemissa.
Vaihtelua pitää joka tapauksessa olla. En aio enää kuluttaa yhtä artistia tai bändiä loppuun kymmenillä keikoilla vuodessa - niin hirvittävän kivaa kun se on parhaimmillaan ollutkin. Olettaisin, että pahimmat hurahdukset ovat nyt takana, mutta musiikki pysyy. Live-musiikin suurkuluttajaksi kasvaneella ei ole paluuta.
 |
| Zero Nine @ Colorado Bar Ruka 3.5.2014 |
Fanitushömpötykseni ovat aina jotenkin limittyneet toisiinsa - yhden artistin keikkailun hiipumista on toisen aktivoituminen tasapainottanut, ja ajoituksissa on ollut kohtalonomaisia sattumia. Idols-koelaulut, joihin Koop osallistui - vaikkei sitä toki vielä silloin tiedetty - järjestettiin samana viikonloppuna kuin Pete Seppälän aktiivikauden viimeinen keikka. Zero Ninen IX-kiertue ajoittui siihen väliin, kun Koop-vouhotus oli aavistuksen rauhottunut, mutta Hämäläis-hurahdus vasta tuloillaan, ja Peten muutama paluukeikka loivensi laskeutumista arkeen kiertueen jälkeen. Viime viikonlopun superturnee ja Peten puheet tulevan kesän golf-terassikeikoista saattoivat nytkin hieman pehmentää Zero Ninen taukouutista. Ei sillä, että aikoisin kesää viettää golf-klubeilla (lajia kun olen harrastanut peräti muutaman mini-golf-erän verran), mutta jos joku sopiva terassi osuisi kohdalle...
Keikkailua on siis edelleen tiedossa, mutta kiveenhakattuna, varmana merkintänä kalenterissa, on vain yksi: Aurora Ilpon live-klubin vieraana on tapaus, mitä en voi missata (Lahden Teerenpeli 21.5 - eipähän tarvitse miettiä miten syntymäpäivänsä viettäisi). Korjaan - on toinenkin. En vaan vielä ollut sisäistänyt tietoa Eliaksen kesäkeikasta Kouvolassa, kun se tuotti niin ristiriitaista riemua. Pitikin osua juuri siihen iltaan, kun velipojan duo soittelee sipoolaisessa maalaiskievarissa, yhdessä tunnelmallisimmista keikkapaikoista ikinä. Lähempi ja harvinaisempi lienee valittava, mutta helppoa se ei ole - eikä sekään päätös lähtisikö jonnekin kauas, kun omassa kaupungissa tapahtuu jotain lähes yhtä kiinnostavaa.
O'Jessin suomipop-kokoonpano aktivoituu kesäksi, ja pyörii kotinurkillani, joten sillä saisin keikkatarpeita tyydytettyä vähemmälläkin matkailulla, mutta matkailuhan nimenomaan on "se juttu". Alkuhuuman laskeuduttua alkaa muun kuin itse keikan merkitys kasvaa: keikkailu on ystävien tapaamista (tai vapaata yksinoloa), hyvää syömistä, uusien paikkojen näkemistä, ja toki myös tuttuihin, muistorikkaisiin kohteisiin palaamista. Jos bändit on "samoja vanhoja" (vaikka miten tärkeitä) eikä paikat kovin ihmeellisiä, reissut tuppaavat optimoitumaan erinäisten kombojen ja "kylkiäisten" perusteella. Viimeisimmän piti olla BNC-reissu, mutta keräsi ympärilleen muuta kivaa - ehkä valitsen seuraavat jo ennakkoon sen mukaan, että samalla näkee jonkun muun artistin, jota ei yksistään tulisi lähdettyä katsomaan, tai ystävän, joka sattuu olemaan samoissa maisemissa.
Vaihtelua pitää joka tapauksessa olla. En aio enää kuluttaa yhtä artistia tai bändiä loppuun kymmenillä keikoilla vuodessa - niin hirvittävän kivaa kun se on parhaimmillaan ollutkin. Olettaisin, että pahimmat hurahdukset ovat nyt takana, mutta musiikki pysyy. Live-musiikin suurkuluttajaksi kasvaneella ei ole paluuta.
Kommentit
Lähetä kommentti