Mä vedän näin

Aloitin kesälomani parhaalla tavalla eli keikkasumalla Helsingissä. Perjantaille oli vain yksi myöhäinen keikka ja ehdin koukata verenluovutuksen kautta, perinteisillä pohdinnoilla. Halusin antaa jotain takaisin kun olen niin paljon saanut - yleisesti hyvää elämää, terveyttä ja kuntoa, jolla porskuttaa menemään, reissureppu vahvassa selässä. Samalla en ollut varma kumpi oli tärkeämpi, itse luovuttaminen vai Veripalvelun välipalakahvit. Minähän en auta pyyteettömästi vaan otan itselleni vähintään ilon - aiemman raportin pieni roudaus-episodikin oli fani-ihmisen huvipuistoa, josta olisi ehkä pitänyt maksaa duolle, jonka tavaroita kannoin.

Tapahtumien täyttämässä kaupungissa paras ja ainut yösija oli Arabiassa tyttären sohvalla. Ehdin viettää sielläkin aikaa yhteisen lempiharrastuksemme parissa. Masterchef Australia -paussin jälkeen suuntasin keskustaan parilta harkinnassa olleelta etkokeikalta myöhästyneenä. Piipahdin vain seuraavan illan kohteessa toteamassa, että paikka oli viihtyisä mutta illan trubaduuri ankea, ja siirryin Bar Ihkuun odottelemaan Suvi Teräsniskan keikkaa. Iltapäivän Onnibussissa mietin vielä oliko tässä järkeä - en minä nyt niin kova Suvi-fani ole - mutta samalla matkallahan tuo meni. Odottelu-karaokessa etenin tavanomaisemmasta kansionpläräämisestä lauluvuoron perumiseen - Paperimiehen tytärtä hoilatessani olisin missannut keikasta enemmän kuin Hennon kuiskauksen alun.

Suvi Teräsniska @ Bar Ihku Helsinki 29.6.2018

Kiroilin karaoke-emäntää, joka oli kuulutellut "noin puolta yötä", vaikka keikka alkoi ihanan täsmällisesti kello 23.30. Senkö takia menetin eturivipaikan, joka oli vielä hetkeä aiemmin ollut tyrkyllä? Onneksi lavan edusta ei ollut täyteen pakattu - onnistuin pujottelemaan eturivin laitaan ja ärsyyntyminen suli keikkanautintoon. Suvi oli taas huikea ja tutun setin sykähdyttävimmäksi kappaleeksi taisi nousta Etten ihan turhaan elänyt. Pakkomiellettä kokea samaa uudelleen ei edelleenkään syntynyt, mutta syksyn salikonserttiin suuntaan ilolla.

Seuraavana aamuna saattelin tyttäreni Pride-kulkueen opiskelijaporukkaan. Halusin toki itsekin osallistua tuohon valtaisaan rakkauden ja tasa-arvon juhlaan. SETAn ohjeistus "Pride ei ole sinulle suunnattua viihdettä" oli ennakkoon aiheuttanut minulle lievää syyllisyyttä. Keikkojen ansiostahan tapahtumaan aikoinaan löysin! Nytkin intoilin tunnelmien valokuvaamisesta, erityisesti Saara Aallon rekkaa seuraillen. Toivottavasti se, että pyörin onnellisena seassa, näkemästäni nauttien, ei loukannut ketään. Anteeksi vaan, sateenkaarikansa, mutta näytitte kyllä itsekin viihtyvän! Sanoma välittyi taatusti siinä sivussa, sadantuhannen osallistujan ja kannattajan voimin.

Saara Aalto @ Pride-kulkue 30.6.2018

Kun kulkue liikahti Senaatintorilta, livistin hetkeksi toisaalle. Grillimaisteri-tapahtumassa oli alkamassa Idan ja Kallen keikka. Tungoksen läpi pujotellessani mietin oliko se sen arvoista - poistua Priden tunnelmasta minisetin takia - mutta minkä minä keikka-ahneudelleni mahdoin. Duon ensimmäinen julkaisu, Hakuammuntaa, pyöri aikoinaan pitkään soittolistallani, Parvekkeella hurmasi myöhemmin, ja toistamiseen kokemani live-esiintyminen oli valloittavaa.

Ida Paul & Kalle Lindroth @ Grillimaisteri Narinkkatori 30.6.2018

Janna @ Pride puistojuhla 30.6.2018

Aioin suunnata Narinkkatorilta suoraan Priden puistojuhlaan, mutta törmäsinkin vasta alkuvaiheessa olevaan kulkueeseen. Sain kuin sainkin vielä sekä Saaran rekan että Opiskelijat goes Pride -osaston näkysälle ja kuviin. Saara jopa lauloi meille letkan etenemistä odotellessaan!

Puistojuhlaan saavuttuani muistin, että Janna oli juuri päälavalla. Suurta ennakkoinnostusta ei ollut eikä se lisääntynytkään. Tahdoin vain pois, syömään ja lepäämään, että jaksaisin pitkän päivän. Tavoite oli palata Petran settiin, joka kiinnosti selvästi enemmän, vaikken oikeastaan tiennyt miksi. En ole vanha TikTak-fani enkä mitenkään erityisesti intoillut Petrasta Vain elämää -ohjelmassa - tykkäsin kyllä. Olettaisin, että hänen valloittava some-läsnäolonsa oli herättänyt positiivishenkisen uteliaisuuteni.

Myöhästyin hieman mutta olin välittömästi mukana - Petra bändeineen veti niin vastustamattomalla energialla. Pari TikTak-biisiä, erityisesti Sankaritar, sai aikaan sellaisen tunnekuohun, että harmittelin, etten ollut suunnitellut kesäohjelmaani paluukeikan sisältävää festaria. Olin ohittanut TikTakin, Nylon Beatin ja Neon 2:n vitsaillen (puolivakavissani), että odotan XL5:n vastaavaa tempausta. Lopulta setistä jäi kuitenkin vahvimmin mieleen Petran oma biisi Mä vedän näin. Olin sen toki kuunnellut ilmestyessään, mutta vasta live-veto herätti tajuamaan miten huikea se on. "Huudan "kiitos" ja otan mitä elämä tarjoo". Ei minun ehkä tarvitsekaan TikTakia kokea, mutta Petran keikalle pitää suoriutua uudestaan.

Petra @ Pride puistojuhla Kaivopuisto 30.6.2018

Tarkoitus oli käväistä Arabiassa lepäämässä, mutta yhdestä ratikasta myöhästyttyäni totesin, etten ehtisi kuin ajella edestakaisin. Suuntasin siis terassin kautta suoraan pääkohteeseen - siihen, joka selkeimmin oli vetänyt minut matkaan (kaiken muun huikean koin "kaupan päälle"). Edellisiltana katsastamani Pub Peräkammari olikin nyt lähes tyhjä. "Kaikki" olivat varmaan Priden jatkoilla, Tuska-festareilla tai terasseilla, kun kesäisempi sää oli yllättäen palannut.

Keikkaan mennessä ilmestyi porukkaa, muttei niin paljon kuin artisti olisi ansainnut. Jupisin siitä, että baarin ulkopuolella luki vain "live-musiikkia". Kun on nimiartistin buukannut, eikö nimi kannattaisi mainita? "Juomapalkkatrubaduuria" laadukkaampi ohjelma olisi ehkä houkutellut baariin uusia asiakkaita, jos keikkamainosta ei olisi piilotettu baarin sisäseinälle. Facebook-markkinointia arvostin, mutta sekin tavoitti kai lähinnä baarin valmiiksi tuntevat. Tämä viime vuosien tärkein artistini ei ole sellainen, jonka perässä ravaisi lauma keikkalistaa kyttääviä vakionaamoja - saatan olla jopa ainut sitä lajia - mutta Idols-tausta ja muutama radiohitti herättävät kiinnostusta niin, että kohdalle osuville keikoille tullaan, ja sitten viihdytään.

Ilpo Kaikkonen @ Pub Peräkammari 30.6.2018

Odottelu sujui yllättävän ihanasti, kun itse artisti parkkeerasi pöytääni. Ilmeisesti en siis ole - ainakaan vielä - säikäyttänyt Ilpoa varmasti välillä turhan intensiivisellä kannustuksellani. Jutustelun keskelle saapuneille ystävilleni olin varmaan tavallistakin huonompaa seuraa, mutta "keikkaystävät" toivottavasti ymmärsivät. Ilpon setti oli tuttua tavaraa, mutta taas hieman uudella tyylillä, intiimiin tunnelmaan sovitettuna. Erityisesti Ei paha pysty sinuun koskemaan oli ihana kuulla livenä pitkästä aikaa - kastetilaisuuten kirjoitettu kappale ei kaikkiin tilanteisiin sovi.

Ilpon keikalta kotiuiduin onnellisena kuten aina, mutta näin jälkikäteen puskee turhautumista, lähinnä nyt radiosoittoa vaille jääneistä uutuusbiiseistä. Miten raastavaa se mahtaa olla sijoittaa valtava työ ja sydämesi teokseen, joka päätyy musiikkipäälliköiden kautta "roskiin"? Ilpo jatkaa hyvällä sykkeellä, mutta omaa sydäntä särkee kun en voi tehdä mitään hänen hyväkseen. Yksittäiset biisitoiveet eivät taida tehota ja haikailen aktiivisempaa faniyhteisöä, jolla pitäisi jo olla jotain vaikutusta. En tiedä ovatko faktat puolellani, mutta fani-tuen merkitykseen minun on pakko uskoa - päinvastaisen väittäminen minulle olisi kuin kuin sanoisi kiihkouskovaiselle, ettei Jumalaa ole olemassa.

Seuraavan päivän spektaakkelissa minun ei tarvinnut huolehtia kuin seuranta-asemistani kullekin keikalle. Ellinoora sai minut tarttumaan Grillimaisteri-kiertueen finaalisunnuntaihin, ja Roope Salminen & Koirat jäämään illan viimeiseen junaan. Onneksi tulin kuitenkin lähteneeksi jo Anna Abreun - nykyisen ABREUn - puolenpäivän settiin. Idols-tyypeillä on tietynlainen erityisasema sydämessäni. Kaikki herättävät vähintään pientä uteliaisuutta, ja Anna on yksi harvoista, joiden uraa on saanut seurailla pitkään - jo 11 vuotta!

ABREU @ Grillimaisteri-finaali Narinkkatori 1.7.2018

Silti koin Annan livenä vasta ensimmäistä kertaa. Tyypillisesti pidän tanssijoita ja muita show-elementtejä turhina - harvoinpa niitä noilla mies ja kitara -tyypeillä onkaan - mutta kylläpä oli näyttävää, kun Annan rinnalla heilui kaksi taitavaa tanssijaa. Sisäinen keikkakuvaajani oli liekeissä kun Anna itsekin veivasi mukana, samalla upeasti laulaen. Puoliksi portugalilaiselle luontaiset lattarirytmit täydentävät uudempaa suomenkielistä materiaalia loistavasti ja tuli tunne, että tätä voisin kuunnella enemmänkin.

Ellinoora feat. eetu: Bäng bäng typerä sydän @ Grillimaisteri-finaali Narinkkatori 1.7.2018

Ellinooran huikeus oli jo tuttua mutta sykähdyttää edelleen. Erityisesti tunnelma sähköistyi, kun lavalla tapahtui jotain ainutkertaista: Eetu ilmestyi uutuuskappaleen Bäng bäng typerä sydän aikana, kuulemma sen ensimmäiseen yhteisesitykseen. Muita duettoyllätyksiä ei koettu - Ellinooran ja Roopen settien välissä oli sen verran monta tuntia, että Tanssi se ulos soi odotetusti kahtena erillisenä versiona, eikä Annakaan laulellut Voodoo-melodioita enää pitkän päivän päätteksi.

Roope Salminen & Koirat (Jon-Jon Geitel) @ Grillimaisteri 1.7.2018

En usko, että kolme keikkaa päivässä on kunnon festarikävijälle juuri mitään, mutta olin silti tyytyväinen, että sain välillä levätä tyttären Masterchef-sohvalla. Roopen keikka oli ainut, jolle reissureppu piti raahata mukaan. Koiria ei turhaan mainosteta Suomen kovimpana live-bändinä - meno oli vastustamatonta. Roopen asiaankuuluvassa - ja käsittämättömän taitavassa - freestyle-räpissä hymyilytti erityisesti TikTak-aiheesta tehty osio.

Pyrotekniikalla korostetun Madafakin darra -huipennuksen jälkeen kipitin junaan laulellen "ei ikinä enää", mutta käänteisellä ajatuksella: "ihan varmasti uudestaan". Tällaisiin grillimaistereihin todellakin kannattaa tarttua - siis hyvänen aika, Suomen kovimmat artistit parin tunnin junamatkan päässä, päiväsaikaan ja vielä ilmaiseksi! Teoriassa on vaara, että suuret, valokuvaukselliset tapahtumat vaikeuttavat tavanomaisemmista keikoistani nauttimista, mutta on sitä ennenkin palattu festarilavan edestä suoraan pubihämyyn ja rakastettu silti. Niin on tarkoitus tehdä nytkin - heti huomenna. Tärkeiden keikkojen vastustelu ei käy enää pienessä mielessäkään. Mä vedän - todellakin, jatkossakin - näin.