On paljon edessä

Tässä on juuri eletty ehkä kaikkien aikojen keikkakesäkuu, mutta kronologinen päiväkirjablogini pakottaa palaamaan käsittelemättömään kevätosuuteen. Huhtikuun alkuun oli jo käsikirjoitettu "päivääni murmelina", mutta kolmas Mikkeli-ajeluni Vesterisen ja Ellinooran konserttien perään karsiutui kun Jannika B:n konsertti siirtyi itselleni mahdottomaan syysajankohtaan. Siinä tavallaan keikka-ahnetta armahdettiin, koska olikin parempi ottaa hetki happea ennen odotettua lomamatkaa. Lappeenrannan kätevien Bergamo-lentojen ansiosta kävin mieheni kanssa ulkomailla ensimmäistä kertaa sitten kevään 2018 Florida-festarien. Vaikka reissu oli antoisa, tiivistin jälkitunnelmat siihen, että Venetsia riitti nähdä kerran, mutta lempikeikkakohteisiin palaan ilolla uudelleen ja uudelleen.

Lili & Luna: Lempo-festarin jatkoklubi @ Vaakuna Kouvola 13.4.2024

Heti kotiuduttuani päädyin Kouvolaan, tosin yliopistoni alumnitapahtuman kautta. Keikan piti olla optio vain jos jaksan, mutta vaikka olin reissun ja pitkän hulinapäivän jälkeen aivan romuna, lähdin silti. Eihän se vaatinut kuin alkuiltaohjelman kuohuviinilasillisen väistämistä ja autoon hyppäämistä. Lili & Luna bändeineen esiintyivät Vaakuna-hotellissa kansanmusiikki- ja -tanssitapahtuman jatkoklubilla. Teemaa ilmensivät lavaa lämmitellyt haitariduo Harmolikat sekä muutaman yleisön edustajan suurieleiset paritanssiliikkeet pääesiintyjän aikana. Onneksi olin asemoitunut niin, että näin aiemmista musiikkikuvioistaan tutun Leenan ja hänen siskontyttönsä Sannin esteettä tanssijoiden ja lavanreunan välistä. Uudehko Mitä jos -kappale kuultiin ehkä ensiesityksenä, mikä ilahdutti ennestään tutumpien ihanuuksien seassa. Lumoava stemmalaulu ja herttaisen humoristiset välispiikit elvyttivät väsynyttä, ja kotiuduin paremmissa voimissa kuin olin lähtenyt.

Teeriklubi 18.4.2024: Brädi ja Ilpo lyövät kättä päälle, että sillä
hetkellä kun esiintymiset lakkaavat jännittämästä, he lopettavat

Seuraavalla viikolla palasin maaliskuun sairastelutauolta Teeriklubille. Ennakkotäpinät tiivistyivät Ilpon osuuteen - pari kuukautta ilman hänen keikkoja teettää jo ikävää. Tunnelma olikin huikea alusta asti, ja Ilpo haastoi lahtelaiset vastaamaan lappeenrantalaisten meininkiin kun oltiin paikalle osuneen tuttavani kanssa korkattu tanssilattia. Artistivieraan eli Brädin ei varsinaisesti pitänyt olla minun "kuppi teetä", mutta hän toikin klubille ehkä huikeimman setin ikinä! Biisit olivat hitikkäitä - lauloin mukana niitäkin, jotka olin kuullut ensimmäistä kertaa kattavassa soundcheckissä - ja Brädi valloitti yleisön pienehkölle lavalle täydelliseksi sovitetulla intensiteetillä (olin kai jotenkin pelännyt, että hän olisi "liikaa" - liian kookas ja äänekäs, liian tatuoitu, liian räppäri - mutta hän olikin juuri hyvä ja lämpimästi läsnä). Ei ilta ihan Brädi-fanitukseksi mennyt, vaan oleellista oli se, että kappaleet sisälsivät merkittäviä lauluosuuksia, jotka klubilla lankesivat Ilpolle ja Pasille. Se, että minun lempimuusikot, jotka yleensä vain säestävät klubivieraitaan, lauloivat nyt suurella sydämellä ja taidolla mm. Bessin, Juha Tapion ja Toni Wirtasen osuudet, teki setistä poikkeuksellisen sykähdyttävän. Muu bändi oli säestänyt Brädiä aiemminkin, joten erityisen ylpeä olin Ilposta, joka oli ottanut Lämpöö, Kombon, Nelostien, Hätähuudon ynnä muut niin suvereenisti haltuun. 

Teeriklubi 18.4.2024: Pasi Jääskeläinen, Brädi, Ilpo Kaikkonen, Esa Parikka, Sami Kujala

Some-intoisena tykästyin Brädiin jälkikäteen vielä pykälän lisää kun hän - minun kuviani käyttäen - hehkutti klubikonseptia niin, että taisi ujuttaa myös Ilpon päähän ajatuksen, että se voisi toimia muuallakin kuin "kotipesässään". Tiedä sitten toteutuuko idea koskaan, mutta se, että Brädin tasoinen artisti kehuu klubia - kun Ilpo itse tuppaa olemaan turhan vaatimaton - oli arvokasta sinänsä. 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

Henkilön B R Ä D I (@bradi03) jakama julkaisu

Seuraavalla viikolla suuntasin Lappeenrannan kaupunginteatterissa järjestettyyn konserttiin, missä Mikael Saari ja Minja Koski esittivät Gösta Sundqvistin lauluja Lumos-kvartetin säestämänä. Olin lumoutunut niistä G livelabin joulukonsertissa, johon osuin menomatkalla Kuusamoon, Zero Ninen juhlakonserttiin, ja ne toimivat myös ilman jouluteemaa - kuultiinhan muuta hienoa Leevi & the Leavings -tuotantoa vastaavasti enemmän. Kuvausintoisen keskittymistä häiritsi hieman se, että oletin ja pelkäsin, ettei teatterissa saisi kuvata, mutta kun konsertin kohdalla ei mainittu kieltoa, räpsin hillitysti muutaman muiston. Muuten vaan nautin, ja liitin odotetuimpien musiikkiuutuksien joukkoon syksylle lupaillun Gösta-albumin.

Minja Koski, Mikael Saari & Lumos-kvartetti: Göstan parhaat
@ Lappeenrannan kaupunginteatteri 25.4.2024

Välillä teemat toistuvat hymyilyttävästi: tälläkin kertaa lumouduin Gösta-versioinneista lähtökuopissa Zero Ninen keikalle. Odotukset olivat nyt erilaisen jännittyneet, kun kauan kaavaillun keikkamatkan toteuttaminen oli ollut viimeiseen asti epävarmaa. Kohteena olivat Jalasjärven V8-tallin 25-vuotisjuhlat. Itsehän en ole millään tasolla aiheen harrastaja - olin puhunut koko kevään moottoripyöräkerhon bileistä ja sisäistin vasta paikan päällä, että oli kyse autoista. Julkisen Facebook-tapahtuman perusteella olimme olettaneet, että pari juhlaesiintyjän fania voisi ujuttautua sekaan, kunnes tapahtumakuvauksen "Tervetuloa!" oli muuttunut "yksityistilaisuudeksi".

Zero Ninen soundcheck @ V8-talli Jalasjärvi 27.4.2024

Huolestuimme, mutta emme raaskineet noin vaan luopua retkisuunnitelmastamme. Seuralaiseni oli jopa paikallislehtihaastattelussa kehunut tulevaa keikkamatkaansa, eikä hän voinut leimautua valehtelijaksi! En tavoittanut tapahtuman järjestäjää, joten piti turvautua bändiin. Kun solistin vastaus vienoon kyselyyni tilaisuuden luonteesta oli, että voisimme varmaan joka tapauksessa osallistua bändin vieraina, sydämessäni läikähti. Ilmeisesti jotain on tehty elämässä oikein, kun bändi, jota ystäväni on fanittanut yli 40 vuotta ja minä vähän alle, mahduttaa meidät sillä tavalla porukkaan.

The Heels @ V8-talli Jalasjärvi 27.8.2024

Eihän osin kerhotilaksi sisustetun valtavan autotallin ovea kukaan vartioinut, muttei oltaisi millään kehdattu tuppautua yksityistilaisuuteen ilman bändin meille varmistamaa lupaa (viiden tunnin ajomatka suuntaansa ilman luottoa keikalle pääsystä olisi myös tuntunut hölmön pitkältä, vaikka se näin oli yksi hujaus). Pölähdimme paikalle suoraan soundcheckiin ja muutaman soittajan halaukseen. Huokailimme paikan erikoisuudelle ja sille, että saimme olla seurailemassa keikkavalmisteluja - ja vitsailemassa porukalla "aloittelevan bändin" autotallikeikasta. 

Showtime osoittautui yllättävän myöhäiseksi siihen nähden, että juhlat alkoivat jo kuudelta ilman muuta ohjelmaa kuin vapaata seurustelua. Muusikoiden poistuttua välillä majoitukseensa, mekin maltoimme piipahtaa Jalasjärven luultavasti ainoassa auki olleessa ravintolassa pizzalla. Palasimme hyvissä ajoin seuraamaan lavan lämmitellyttä The Heels -yhtyettä. Trion meininki oli mainiota - erityisesti kontrabasistin suurieleinen soittimen käsittely oli vaikuttavaa - mutta rockabilly ei ihan osu musiikkimakuuni, ja fokus oli jo "omien" odottelussa.

Zero Nine poseeraamassa V8-tallin järjestäjäporukan yhteiskuvassa ennen keikkaa.

Pääkeikka pyörähti käyntiin White Lines -kappaleella, joka on yleensä soinut loppuhuipennukseen ja yhteislauluhurmokseen nostattavan hittiputken alussa. Itselle ensimmäinen ja tärkein biisi tuli tavallaan turhan pian - ennen kun olin valmis niin suureen riemuun - mutta ymmärsin valinnan. Talliporukasta koostuvalle yleisölle pitikin iskeä heti hittiä pöytään siinä missä varta vasten Zero Ninen keikalle tulleiden edessä voi mehustella vähemmän tunnetuilla albumiraidoilla. Juhlaesiintyjä oli valikoitunut edellissyksyn Ikaalisten keikalla innostuneiden järjestäjien toimesta, mutta koko yleisö ei ollut valmiiksi niin vastaanottavaista kuin bändin julkisilla keikoilla. Legendaarisella Banging on Drums - Never Stop Runnin' -loppusuorallakaan Kepa ei vaatinut yhteislaulua niin painokkaasti kuin yleensä, vaikka uskoisin, että tämäkin yleisö olisi jo siinä kohtaa syönyt hänen kädestään. Me toki hoilasimme käskemättäkin ja nautimme joka hetkestä. Nautimme myös hetkisestä keikan jälkeen, kun solahdimme sujuvasti tunnelmiaan jakaneiden muusikoiden ja teknikoiden sekaan - eihän heillä autotalliympäristössä ollut edes takahuonetta mihin piiloutua. Muuten muusikoita kohdeltiin järjestäjien puolesta arvostavasti tai ainakin autoharrastajille sopivasti: valtava limusiini poimi heidät kohti yösijaa. Me vaelsimme onnellisina kevätyössä vajaan parin kilometrin matkan Airbnb-asuntoomme, joka oli vallan toimiva, mutta ihanampiakin majoituksia tultaisi vielä kesällä kokemaan.

Zero Nine @ V8-talli Jalasjärvi 27.4.2024

Parastahan oli siis se, että tiesimme kohtaavamme pian uudelleen. Kesäkuusta olisi tulossa - ja tulikin - paras Zero Nine -keikkakuukausi ikinä, ainakin minulle myöhäisheränneelle. Kyllähän bändi paahtoi 1980-luvulla lukuisia ellei lukemattomia keikkoja, mutta näin vuosikymmeniä myöhemmin kolme keikkaa kuukaudessa ja se, että sain kokea ne kaikki, on aikamoisen ihmeellistä. Palaan noihin keikkoihin ja reissuihin myöhemmin, mutta tässä kohtaa on jo pakko filosofoida vähän eteenpäin. Hurmoksellisen kesäkuun jälkeen ei ole muuta tiedossa kuin se, mitä on itse nähty ja kuultu: bändi on ihan liian hyvässä iskussa eläköitymään, vaikka muusikoista vanhimmat eläkeiässä ovatkin. Kyllähän 45-vuotiaan bändin ura väkisin on jo loppusuoralla, mutta sydämestäni toivon, että suora on pitkä ja paljon hyviä hetkiä vielä edessä. "There's a lot ahead" julistaa tuo musiikkimaailmani ensimmäinen tärkein White Lines, ja ainakin itselleni lupaus toteutuisi konkreettisesti aika vähällä. Fanille, joka kävi koko 1980-luvulla neljä keikkaa, ja nyt saman verran parissa kuukaudessa, jokainen uusi keikkakesä - tai yksittäinenkin keikka, kun niitä syksylle varovasti lupailtiin - olisi kuin elämältä lahjaksi saatu uusi nuoruus, mutta alkuperäistä parempana.