Meille käy hyvin

Kaikkeen ilmeisesti tottuu ja selvisin pitkästä keikattomasta kaudesta yllättävän hyvin. Toisaalta, mitä "selvittävää" minulla oli kun elin muuten kuin jossain korona-ajan pumpulissa: sain tehdä joustavasti etätöitä, liikkua kauniissa lähiluonnossa, ja jatkaa toista tärkeää harrastustani eli ryhmäliikuntaa - turvavälein, yhtä keväistä sulkukuukautta lukuunottamatta. Bonuksena sain viettää aikaa perheen nuorison kanssa, joka etäopiskelun ja -työskentelyn lomassa ehti pysähtyä pidempiä jaksoja kotiseudullaan. 

Kevään edetessä ahdistus alkoi kuitenkin kasaantua, ja nimenomaan esiintyjien puolesta. Itse pärjäilin ilman keikkoja mutta miten he - ilman toimeentuloa ja työtä, joka lienee enemmän intohimo, kutsumus ja elämäntapa kuin moni muu ala? Kulttuuritapahtumien absurdin epätasa-arvoinen rajoittaminen jatkuu sitä paitsi edelleen - reilusti yli vuoden vääntämisen ja kulttuurialan massiivisen mielenosoituksen jälkeen. Olisin kovin mielelläni osallistunut, mutten juuri sinä päivänä voinut irrottautua työstäni, mikä korosti erikoista ristiriitaa, jota koronatilanne on siihen liittänyt. 

Minähän saan palkkani käytännössä suoraan Opetus- ja kulttuuriministeriöltä, joka on jättänyt tämän toisen vastuualansa häpeällisen surkeaan jamaan. Jonkinlainen tuskailun huipennus oli lukea Ilpon some-päivitys hylätyistä tukihakemuksista - tilanteessa, jossa pitäisi saada välitöntä kompensaatiota elinkeinon estämisestä, ei joutua anomaan apurahoja. Mutta kun apurahoilla on pelattava, on suunnaton vääryys, että työkykyäni hyvinkin konkreettisesti ylläpitävää ”sielunmuusikin" tekijää ei katsota sellaisen arvoiseksi. Muutama tonni tälle taiteilijalle olisi jo katettu sillä, että samalle instanssille kymppitonneja vuodessa kustantava yliopistotyöntekijä oli aikanaan työuupumuslomalla vain viikkoja eikä kuukausia!

Sama päivitys mainitsi koronarajoitusten vuoksi epävarman keikan "päijät-hämäläisellä terassilla". Kuuden tai kymmenen hengen rajoitus oli voimassa tapahtumissa, vaikka täsmälleen samassa tilassa voisi ilman esiintyjää olla satoja ihmisiä ruokailemassa tai vaikka ryyppäämässä. Kun rajoitus nousi viiteenkymmeneen per lohkottu alue, live-esiintymisiä arvostava ravintoloitsija vahvisti keikan ja laittoi myyntiin kahden lohkon verran lippuja - huomattavasti vähemmän kun terassille olisi muuten mahtunut. Viime kesänä vastaava keikka soi sisällä huonon sään takia. Nyt sitä ei olisi voinut siirtää - kaikki muut olisivat voineet asettua avaraan ravintolatilaan mutta trubaduuri ei. Onneksi tällä kertaa sää suosi, mutta muuten historia toisti itseään ja sain palata tältäkin koronatauolta Ilpon keikalla Heinolan Rantacasinolla. Outona sattumana tauolle oli myös laskeuduttu Ilpon Myllypuro-keikan kautta molempina kertoina - tauosta tuli vaan toistettuna tuplasti pidempi. 

Ilpo Kaikkonen @ Rantacasino Heinola 5.6.2021

Viisikymmenvuotisjuhlani, joihin olin vuosia haaveillut Ilpoa esiintyjäksi, jäivät pari viikkoa aiemmin järjestämättä, kun kokoontumisrajoitus keveni pariinkymmeneen vasta samalla viikolla. Ilpo oli siis todellakin ollut ajatuksissani. Ennakkoon pelkäsin, että saattaisin itkeä läpi keikan, mutta pahimmat tunnemyrskyt oli kai jo käsitelty, kun ilo ja kiitollisuus pulppuilivat ilman kyyneliä. Ilpo oli settiä odotellessaan liittynyt minun ja poikkeuksellisesti mukana olleen mieheni seuraan ja jutustellut tavanomaisen hyväntuulisesti. Jos mielessäni kävikin kysellä mitä artistille pitkän työkiellon ja taatusti valtavien taloudellisten menetysten jälkeen oikeasti kuului, ei se tuntunut sopivalta. Piti antaa hänenkin nauttia rauhassa ensimmäisestä julkisesta keikastaan kauniissa kesäillassa. Pelätty keikka-auton menetys oli nähtävästi vältetty, kun tuttu menopeli seisoi ravintolan pihassa, eikä kymmenen keikkavuoden raapimaa kitaraa ehkä kukaan ostaisikaan - niin korvaamaton kuin se käyttöarvoltaan onkin. Ennen kaikkea artistin motivaatio jatkaa oikeaa työtään oli säilynyt. Näissä piti olla minulle riittävästi päivitystä tilanteesta. Ääni soi, kitarakädet toimivat ja biisejä rakastin edelleen enemmän kuin mitään muuta musiikkia.  

Seuraavana viikonloppuna keikkailinkin jo urakalla - enemmän kuin kotoa lähtiessäni oletinkaan. Olin hyvissä ajoin ostanut junalipun Helsinkiin perjantaille, jolloin piti olla BNC-keikka Storyvillessä - jopa aikaisemmin kuin viime kesänä, jolloin vastaava keikka oli ollut ensimmäinen ”toivon valo” kalenterissani. Keikka oli kuitenkin peruttu pääkaupunkiseudun edelleen tiukkojen ravintolarajoitusten vuoksi. Helsinkiin minun piti päästä joka tapauksessa, ja uusi junalippu seuraavalle päivälle olisi kustantanut melkein yhtä paljon kuin erityisen halpa hotellini. Ymmärtääkseni monet muut matkustavat ihan ilman hyviä keikkasyitä, joten päätin kerrankin kokeilla sitä. 

Kun perillä pohdin miten iltani viettäisin, lukuisilla keikoilla mukana ollut ystäväni viestitteli, että olinko menossa keikalle - ravintola mainosti sitä sittenkin! Samana päivänä hallitus oli päättänyt anniskeluaikojen pidennyksestä niin, että keikka saattoi alkaa samaan aikaan kun sen vielä edellispäivänä olisi pitänyt päättyä, joten se oli polkaistu takaisin ohjelmaan (BNC 101). 

Brand New Classics (Vili Itäpelto, Markus Hämäläinen) @ Storyville Helsinki 11.6.2021

Hätäisen käänteen aisti - erityisesti Markuksen laulussa oli pientä hapuilua. Koko ohjelmiston sanat eivät tulleetkaan korona-aikana vakiintuneesta päivätyöstään pikahälytyksellä paikalle pölähtäneen solistin selkäytimestä kuukausien tauon jälkeen. Se oli ymmärrettävää ja tavallaan sopi tunnelmaankin - aika ruosteessahan me yleisössäkin olimme, mutta onnellisina kuuntelemassa ja tanssimassa. Kiihtymisvaihe - johon siis Helsinki oli epidemian pahimmasta leviämisvaiheesta juuri siirtynyt - sekä tanssikiellon poistuminen olivat päivän sanoja (ulkotilassa olisi sinänsä saanut tanssia jo aiemmin, tai vaikka laulaa karaokea, kunhan ei vaan ollut ammattiesiintyjä).

Seuraavana päivänä jatkoin varsinaiseen pääkohteeseeni - Viking Gabriella -risteilylle. Matkassa oli sama bändi, ja lisämotivaationa se, että pääsisin kerrankin piipahtamaan Ahvenanmaalla - Tukholmassa laiva kävisi vain kääntymässä. Nyt BNC (102) oli saanut paketin kasaan ja yökerhon lavalla nähtiin ammattimaisen iloinen show sekä meno- että paluumatkalla - ja vielä massiivisina neljän setin annoksina. Markuksen sanahapuilut oli pääosin hapuiltu. Erityisesti ilahdutti Don’t You Worry Child -biisin vakuuttava esitys kun se oli Storyvillessä keskeytynyt heti alkuunsa. Ennakkoon olin hieman epäröinyt kannattaisiko minun edes pitkän tauon jälkeen kuunnella ”samoja vanhoja” biisejä kolmea iltaa putkeen, mutta vaikutuin, kun ohjelmistossa oli melkoisesti vaihtelua illasta toiseen. En muista oliko ihan uusia valintoja, mutta riittävästi harvemmin kuultuja helmiä sekä omia kestosuosikkeja.

Keikat saivat vielä merkittävän lisämausteen, kun ex tempore -risteilylle lähtenyt Markuksen veli Elias hyppäsi lavalle muutamaan biisiin - ensin yhteen bravuuriin upean puolisonsa Pian kanssa, sitten itsekseen ja parhaimmillaan Markuksen kanssa vuorovedoin. Jos tuntee historiani näiden veljesten kanssa - X factor-kisasta jo vuonna 2010 lähteneen maagisen Elias-hurahduksen ja siihen rinnalle virinneen yli sadan keikan seikkailun hänen veljensä bändin perässä - ymmärtänee, miten onnellinen olin nimenomaan veljesten yhteisvedoista.

Elias ja Markus Hämäläinen / Brand New Classics @ Viking Gabriella 13.6.2021

On siitä kai jo kymmenen vuotta kun vaikutti siltä, että Hämäläisistä muotoutuisi ainutkertaisen upea duo, joka julkaisisi yhdessä musiikkia - ja miten innoissaan siitä oltiinkaan! - mutta veljesten tiet musiikkialalla veivät eri suuntiin. Eliaksella vaikuttaa tällä hetkellä olevan kuviot aika isollaan. Kymmenen vuoden turhien odotusten jälkeen hänen "House of Eli" -bändinsä julkaissee kansainväliseen elokuvaan liittyvän kappaleen syksyllä. Markus vaikuttaa etenevän vähemmän kunnianhimoisesti - omaa musiikkia en oikein osaa edes odottaa - mutta koronatauon jälkeen se, että hän on bändeineen palannut lavalle, on jo riittävä ilon aihe. 

Nähdessäni veljekset yhdessä pitkästä aikaa minulle tuli myös kristallinkirkkaaksi se, että olen hilautunut Markuksen leiriin. Hän on selkeästi yksi "omistani". Eliaksen uraa seuraan toki kiinnostuneena, mutta ulkopuolisena sivusta - en enää sydänjuuriani myöten huolehtien. Ääni toki hiveli korvia edelleen, mutta pakottavaa tarvetta kuulla sitä pian uudestaan ei enää herännyt. Kyökkipsykologina minua melkein huvitti miten selväksi ero oli muodostunut. Sen huomasi muun muassa valokuvia karsiessani - minun oli helpompi luopua liioista Eliaksen kuin Markuksen kuvista, ja toisaalta myös niistä, missä Markus ei ollut minusta edukseen.

Seuraavana viikonloppuna en enää ollutkaan pikkuterasseilla vaan pörräsin satojen muiden seassa - sentään avarissa ulkotiloissa. Helsingin Allas Seapool oli tänä keväänä selkein "toivon valo" - lähes ainoa keikanjärjestäjä, joka uskalsi buukata massiivisen määrän artisteja ja järjesti asiat niin, että saivat myös esiintyä. Ensimmäiset keikat taatusti tuottivat tappiota, jos ne oli suunniteltu tuhansille ja lippuja voitiin myydä muutamaan 50 hengen lohkoon. Katsoin siis ihanan pitkää tapahtumalistaa ja tartuin heti pariin kiinnostavimpaan, vähintäänkin kannatuksen vuoksi.

Kesäkuun puolivälin Ellinoora-keikka taisikin olla ihan ensimmäinen "varma" kiinnitykseni kesän kalenterissa. Lipun olin ostanut välittömästi ja myhäillyt ajatukselle, että pääsisin osallistumaan ehkä hyvinkin eksklusiiviseen tapahtumaan. Rajoitukset olivat kuitenkin keventyneet samalla viikolla ja jopa tuhannen hengen yleisö sai nauttia ilman rajoittavia karsinoita.

Ellinoora @ Allas Sea Pool Helsinki 17.6.2021

Yllätyksekseni pitkä jono Altaalle ei syöksynytkään varaamaan eturiviä vaan parhaita pöytä- ja penkkipaikkoja, ja sain ujutettua itseni kiinni lavakaiteeseen. Minulle oli suositeltu leppoisampaa etäisyyttä lavasta, mutta minkä eturivi-ihminen itselleen mahtaa - kun eturiviä tarjotaan, tartun siihen, vaikka tässä tapauksessa aavistuksen pelonsekaisesti. Tunnistin nimittäin lähistöltä ainakin yhden super-faneista, jotka pilasivat Ellinoora-keikkatunnelmiani Hernesaaressa jokunen vuosi sitten laulamalla ja huutamalla kovempaa kuin artisti itse. Tällä kertaa keikka oli sellaista yhteislaulun pauhua, etteivät yksittäiset kilpahuutajat erottuneet ainakaan kovin häiritsevästi. Nautin erityisesti uudesta Meille käy hyvin -biisistä, josta oli tullut minulle alkukesän toiveikas korvamato. 

Valokuvasin hulluna - olivathan lavan ruusuviritelmät näyttäviä. Keikan loppua kohti keskittymiseni musiikkiin herpaantui. Huomasin pohtivani, että mitenkähän pahasti keikkakuvaamiseni olisi lähtenyt lapasesta, jos suosikkini olisivat olleet enemmän tällaisia tylliunelmiin pukeutuneita, kuin tyyppejä, joiden T-paidan, kauluspaidan tai farkkuliivin väri saattaa välillä vaihtua. Ja sitten huomasin kuitenkin kaipaavani paitatyyppien keikoille.

Seuraavana päivänä edessäni olikin taas yksi sellainen, ei "oma" mutta tärkeä ja pitkään musiikkimaailmassani vaikuttanut, kun tuli tutuksi jo Koopin kilpakumppanina 2008 Idols-kisassa. Pete Parkkosen kokeminen livenä tuntui erityisen merkittävältä, sillä hänen keikkojaan minun oli tarkoitus koluta keväällä 2020. Niitä oli listattuna useisiin lähikaupunkeihin, mutta kaikki peruuntuivat - osa vielä syksyllä uudestaan. En minä ehkä muuten olisi niin kauas Peten keikalle lähtenyt, mutta nyt tarvitsin juuri hänen keikan merkiksi siitä, että koronasta aletaan päästä eteenpäin. Ja sopihan Tampere kivasti kiertueeksi Helsinki-keikan perään.

Pete Parkkonen @ Ravintola Kaisla Tampere 18.8.2021

Pidän Petestä ja Peten musiikista - vähitellen se lienee noussut jopa Koopin musiikkia mieluisammaksi - mutta olin silti yllättynyt siitä miten vahvasti keikka minut lumosi. Olin tietysti taas asemoitunut eturiviin, kun se kohtuullisella odotusajalla onnistui. Särkänniemen syleilyssä sijaitsevan Ravintola Kaislan keikka oli Petelle ensimmäinen ties miten pitkään aikaan, ja esiintymisen into ja intensiteetti sykähdytti. Jos vielä edellisiltana toivoin hillitympää yhteislaulua, lauloin nyt itse hillittömästi mukana. Kiitos-veto oli suorastaan vavahduttava, ja uutukaista Täysikuuta rakastin livenä vielä enemmän kuin kotikuuntelussa. Edelliskevään karanteeniaikana kannatelleen Voimaa ja valoa -biisin olin sentään jo kuullut kerran livenä, juuri ennen kuin keikat maaliskuussa 2020 päättyivät, mutta nyt se soi ihan erilaisella intensiteetillä, koko bändin säestämänä.

Ilpon ensikeikalla oli ollut puhetta tulevasta, ja jouduin toteamaan, että perinteinen juhannuskeikka jäisi väliin. Juhannuspäivänähän olen käynyt kuuntelemassa Ilpoa jo useita vuosia - yleensä perheen juhannuskohteessa Puumalassa. Tänä vuonna sitä keikkaa ei olisi vaan Ilpo soittaisi yksityistilaisuudessa, ja aattokeikan Kerimäen Kerimaalla ohitin toistamiseen ajatellen, että se ilta kuuluu perheelle. Sitten juuri perhe muutti tilanteen: poikani puolisoineen ehtisi pääkaupunkiseudulta vasta aattoillaksi, ja heidät pitäisi hakea junalta mökille. Aika lailla sekunnissa oli selvää, että kiertäisin keikan kautta - aikataulukin oli kuin noutoa varten säädetty. Nuoret taisivat lopulta odottaa sopivimmaksi kohtaamispaikaksi optimoimallani Simpeleen asemalla vain ne muutamat minuutit, jotka tuhlasin eksymällä Simpeleen keskustaan. Ennen sitä leikin hetken turistia Savonlinnassa, ja sain kuulla pari settiä Ilpon musisointia lomakeskuksen kauniilla terassilla veden äärellä.

Ilpo Kaikkonen @ Kerimaa Kerimäki 25.6.2021

Muu yleisö tuskin edes noteerasi, mutta minulle keikkaa leimasi artistin kova kiire lauttakyytiin kohti juhannuspäivän yksityiskeikkaa. Naureskelin, että yrittiköhän Ilpo pikakelata settinsä, kun tuorein Tuhat tarinaa, jota edelliskerralla jäin kaipaamaan, soi hengästyttävällä tempolla. Loppua kohti huomasin jo toivovani, että keikka päättyisi edes hieman ennen aikojaan, mutta niin vaan Ilpo veteli vielä tutun encore-potpurinsa yleisön iloksi. Ajoaika vaikutti ehtyvän huolestuttavan minuutintarkaksi, varsinkin kun Ilpo vielä hymyili muutamassa yhteiskuvassa soittovarusteiden kasailun lomassa (myöhemmin kuulin, että olivat kuitenkin ehtineet turvallisesti perille).  Hyvä mieli jäi kuitenkin, paitsi musiikista myös hetken jutustelusta artistin puolison kanssa. Aiemmin oli vain moikattu - nyt höpöteltiin heidän kiirekuviostaan. Avovaimo vaikutti herttaiselta ja tuntui suhtautuvan minuunkin ihmisenä eikä miehensä perässä ravaavana sekopäänä.

Suvi Teräsniska @ Allas Sea Pool Helsinki 1.7.2021

Tasan kaksi viikkoa Ellinoora-keikan jälkeen asetuin aika lailla täsmälleen samoihin asemiin seuraamaan Suvi Teräsniskan keikkaa. Selkäni taakse osui ikävästi kovaan ääneen keskustelevia - yksi pariskunta vaikutti siinä suorastaan riitelevän. Nyt oli lavan edessä sen verran väljyyttä, että päätin suosiolla siirtyä sivummalle. Huomasin jälleen kerran miten pienestä keikkafiilis voi olla kiinni. Kun pölisijät olivat meinanneet pilata sen, erään nuoren miehen ele, jolla hän raivasi minulle vielä alkuperäistäkin paremman paikan eturivissä siirtämällä omia tavaroitaan pois tieltä, pelasti loppuillan. Hänen riemuaan Suvin musiikista oli ilo seurata, ja nautin toki itsekin. Mielelläni kuulin nimenomaan Suvin omia - tai hänelle tehtyjä - biisejä, kuten Täydellistä elämää. Kaikki joiden jäljet säästin -uutuus oli myös erittäin vaikuttava livenä. Ehkä koskettavin hetki oli kuitenkin Suvin puhe hänen seuraavien päivien yhteiskeikoista Yö-yhtyeen kanssa. Kaipaus Olli Lindholmiin kohosi kohti helteisen illan taivasta.

Lauri & Ilari Hämäläinen @ Helsinki Bryggeri 1.7.2021

Keikan päätyttyä kipittelin pari korttelia Bryggerin terassille, missä tiesin ”niiden toisten Hämäläisen veljesten” soittavan duo-keikalla. Olen hieman kadehtien seurannut Ilari ja Lauri Hämäläistä somessa -  mikseivät "minun" Hämäläiset voi olla yhtä aktiivisia ja yrittelijäitä? Voisiko Markuksellakin olla komeita musikaalirooleja, jos uskaltautuisi laulukisoihin tai muihin yhteistyökuvioihin yhtä innolla kuin Ilari? Kummankin olin kokenut ennen vain basistina - Ilarin Parkkosen bändissä vuosia sitten ja Laurin tuuraamassa BNC:ssä, sekä Käsityöläisissä heidän viimeisellä keikalla ennen ensimmäistä koronasulkua. Silloin Laurin ja Mikan hassuttelu piti illan riemun puolella, kun se olisi muuten voinut mennä ihan haikeiluksi. Oletin keikan olevan jo päättymäisillään, mutta sainkin kuulla kokonaisen tunnin mainiota musisointia ja hauskaa sanailua. Ilari vastasi pääosin klassikoista ja Lauri modernimmasta materiaalista. Soittimet vaihtoivat hauskasti paikkaa solistivuorojen mukaan - kitara taisi pääsääntöisesti päätyä pääsolistille ja basso taustalaulajalle.

Suvin keikka oli viskannut minut Helsinkiin torstaipäivänä, heti lomani alkajaisiksi, ja olin suorastaan etsiskellyt sopivaa ohjelmaa perjantaille, samalle reissulle. Juhannusaattona, juuri kun olin startannut mökiltä kohti Kerimaan Ilpo-keikkaa ja pysähtynyt odottamaan lossia Sulkavan suuntaan, löysin luuristani tiedotteen: seuraavana perjantaina Ilpo esiintyisi Hyvinkään Torille! -terassialueella ja vielä parhaista parhaan Pasi Jääskeläisen kanssa! Sinnehän olisin lähtenyt melkein mistä ja milloin vaan, ja nyt keikka tuli kuin tilauksesta. Olin kieltämättä olettanut ja odottanut, että syyn Hyvinkää-visiittiin tarjoaisi Ikosen Mika, mutta tällainen yllätyskäänne ei millään voinut pettymyskään olla. 

Pasi Jääskeläinen & Ilpo Kaikkonen @ Torille Hyvinkää 2.7.2021

Jatkoin siis Helsingistä Hyvinkäälle ja pienoinen kateuteni hyvinkääläisiä kohtaan konkretisoitui. Minunkin kotikaupungin keskusta-aukiolle yritettiin perustaa terassimaailmaa. Se ei onnistunut, mutta Hyvinkäällä on kaksi! Kirjastoaukion Kulttuuriterassi oli jo viime kesältä tuttu, mutta viereinen torin terassialue oli minusta vielä viihtyisämpi puutarhasohvineen ja pop up -ravintoloineen. Sain pöydän ihan lavan edestä, ja pari mieluisaa seuralaistakin siihen juuri ennen keikkaa. Ilpo ja Pasi taitavat olla minulle kaikkien aikojen lempiduo, ja se, miten riemuissaan he selvästi itse olivat kun pitkästä aikaa yhdessä soittivat, oli sykähdyttävää. Kuten tapaan analysoida, Ilpon yhden miehen orkesterista ei puutu mitään, mutta kyllähän komea ja komeaääninen stemmoja laulava kitaristi tuo esiintymiseen paljon lisää. Lisäksi Pasi on mainio tyyppi, jonka välispiikit hauskuuttivat yleisöä sillä aikaa kun Ilpo viritteli loopperiinsa komppirytmejä. Pasihan oli kotikentällään ja selvästi yleisön arvostama illan ”isäntä”. 

Osmo Ikonen @ Kulttuuriterassi Hyvinkää 2.7.2021

Alunperin kahden terassialueen piti tarjota keikat osin päällekkäin, ”kilpalaulannalla”, mutta pienellä aikasäädöllä ne limittyivät live-musiikin ystävien iloksi. Minä en toki malttanut singahtaa pois samalla sekunnilla, kun duo lopetti soittonsa, joten missasin Osmo Ikosen keikan alun. Erityisesti jotkut Osmon omat biisit ovat hyvinkin ilahduttavia, mutta huomasin silti lähes helpottuvani, kun keikka päättyi jo yhden setin jälkeen. Minulla on sellainen ”vamma”, että kesken keikan lähteminen on todella haastavaa, jos artisti vähänkin kiinnostaa, ja oli kuitenkin aika pitkä päivä takana. En tosin tiedä olinko oikeasti väsynyt vai halusinko vaan hotelliin fiilistelemään alkuillan duon kuvia.

Olin jo Helsinki-Hyvinkää-turneellani kun silmilleni lävähti tieto vielä yhdestä Ilpo-keikasta - heti seuraavana päivänä tutulla viehättävällä Vierumäen Kelokodalla. Ihan hetken ajattelin, ettei minulla olisi mitään mahdollisuuksia päästä paikalle, kun olin julkisilla liikenteessä, mutta ilmenikin, että Lahti-Heinola-bussi veisi ihan viereen. Sopivan reilusti iltapäiväkeikan jälkeen liikkuvalla paluubussilla ehtisin juuri sopivasti viimeiseen iltajunaan kohti kotia. Eihän minulla ollut mitään mahdollisuutta vastustaa noin kohtalonomaisesti reitille ohjelmoitua keikkaa, eikä toki haluakaan. Pitihän minun ottaa vahinkoa takaisin kun olin juuri menettänyt puolen vuoden edestä Ilpon (ja muidenkin) keikkoja! 

Ilpo Kaikkonen @ Vierumäen Kelokota 3.7.2021

Kelokota-piipahdus osoittautui onnistuneeksi jo ennen keikkaa. Sain nimittäin aivan poikkeuksellisen sydämellisen vastaanoton. Paikan omistaja muisti minut edelliseltä keikalta - oli hyvänen aika lukenut tätä blogiakin! - toivotti tervetulleeksi, tarjosi hyvät kahvit, ja jätti seurustelemaan artistin kanssa ihanan vilpoisaan kotaan kun itse siirtyi muihin kiireisiin. Koin hänen kanssa välitöntä sielunsisaruutta siinä mielessä, että harvoin kohtaa ihmistä, joka yhtä hyvin ymmärtää  vaikutusta, mikä Ilpolla minuun on. Hänkin koki saavansa mielen- ja sielunhoitoa Ilpon musiikista ja pelkästä läsnäolosta - tosin vielä henkilökohtaisemmalla ystävätasolla. Minä käytän Ilpon ”terapiapalvelua” vain kuulijana keikoilla - ja onhan hänen musiikkinsa kannatellut vaikeiden hetkien yli kotioloissakin. 

Itse keikasta - helteisen kuumasta ja myös lämminhenkisestä - jäi mieleen yksi uutuuslaina. Seurasin jännityksellä, kun Ilpo, joka ei juuri koskaan luntteihin turvaudu, viritteli lappusta mikrofonin juureen. Meinasin hörähtää nauruun, kun biisi oli Autiosaari, jota ”kaikki muutkin” soittavat. Mutta hyvästä syystä soittavat. Suomen soitetuimmaksi noussut ralli uppoaa yleisöön kuin häkä - myös minuun - eli en tippaakaan harmittele, jos se ujuttautuu pysyvämmin myös Ilpon settiin.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Leena Ikonen (@leenairene) jakama julkaisu

Tähän on syytä katkaista tämä maratonraportti, sillä seuraavan viikon seikkailut tekisivät siitä jo aivan liian massiivisen. Edessä olisi nimittäin jotain aivan uskomattoman hienoa ja kovin kauan odotettua - tuttujen ja toistuvien ihanuuksien lomassa. Nyt vihoviimeistään on pakko uskoa, että meille käy hyvin, elämä voittaa, ja viskelee eteen aikamoisia lahjoja. Pää ei aina meinaa räjähtää kulttuurialan kokemista vääryyksistä vaan aika usein myös onnesta.